Duunitori
Brändit

Jääkiekon MM-kisat tarjoaa markkinoijille mahdollisuuden tavoittaa miljoonat silmäparit – brändien täytyy kuitenkin muistaa yksi merkittävä asia, sanoo asiantuntija

24.5.2021 14:25
Toni Rajamäki
Useat brändit ovat suunnitelleet markkinointikampanjan jääkiekon MM-kisojen ympärille.

Isot urheilutapahtumat keräävät aina suurta huomiota, ja juuri siksi myös brändit ovat hereillä näiden tapahtumien aikaan. Paraikaa käynnissä on jääkiekon MM-kisat, jolla on Suomessa lähes pyhä asema, sillä Leijonien pelit vetävät normaalisti television ääreen yli miljoona katsojaa. Ei ole ihme, että brändit haluavat olla mukana tapahtumassa.

Suomen MM-urakka alkoi viime lauantaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. MTV3:lta tai C More Sport 1 -kanavalta ottelua seurasi kaikkiaan 1,4 miljoonaa katsojaa, mikä on lähes käsittämätön luku. Televisiolähetysten ohella muun muassa verkkosivut ja somekanavat pursuavat MM-kisoihin liittyvää materiaalia, joita ihmiset ahmivat.

– Kampanjoinnin näkökulmasta niin sanotun normaalin ajan ja tällaisen urheilutapahtuman välinen ero on kuin yöllä ja päivällä, sanoo Duunitorin markkinointijohtaja Mikko Martikainen, jonka edustama yritys kampanjoi näyttävästi MM-kisojen aikana.

– Normaalina aikana jokainen brändi joutuu itse rakentamaan “momentuminsa”, mutta tällaisissa kisoissa tulee esiin markkinoinnin joukkovoima, jota nähdään vuosittain muun muassa amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -tapahtumassa.

Jääkiekon MM-kisat tarjoaa siis brändeille ison ison mahdollisuuden tavoittaa suomalaiset. Parin viikon rypistyksen aikana brändin nimi tai logo on saattanut käydä lähes jokaisen suomalaisen verkkokalvoilla.

Jääkiekko ei puhuttele jokaista suomalaista, mutta kisoilla on urheilua suurempi merkitys koko kansakunnalle, mikä on brändien etu.

– Brändeillä on mahdollisuus mennä mukaan johonkin, joka enemmän yhdistää kuin erottaa koko kansakuntaa. Etenkin tällaisena kriisiaikana yhdistävät asiat ovat hyvin tärkeitä. Korona-aikana ihmisiä yhteen tuovia ilmiöitä ei ole oikein ollut, Martikainen muistuttaa.

Mikko Martikainen. Kuva: Duunitori

Kampanjointi kisojen aikana ei kuitenkaan tarkoita automaattista menestystä brändeille, sillä kilpailu on normaalia kovempaa. Tällöin myös erottautuminen on normaalia hankalampaa.

Martikainen sanoo, että jokaisen brändin pitäisi miettiä tarkkaan, mitä he haluavat tuoda katsojille lisää MM-kisojen aikana. Vain tällöin markkinoinnin tulokset voivat tyydyttää.

– Katsojille pitää tuoda lisäarvoa, jotain kiinnostavaa. Oma näkökulma on tuotava esiin. Tärkein lähtökohta on oman brändin tunteminen, ja sen kautta markkinoinnissa voi olla uskollinen omalle brändilleen.

– Kampanjan suunnitteluun on myös syytä panostaa. Ei kannata tyytyä yksinkertaiseen oman tuotteen mainostamiseen, vaan miettiä kokonaisuutta tarinallisemmin ja herättämällä tunteita.

Duunitori loi vahvan kokonaisuuden kisojen ympärille

Suomen suurin työnhakupalvelu ja rekryrointimedia Duunitori on yksi niistä lukuisista suomalaisbrändeistä, joka panostaa markkinointiin MM-kisojen aikana. Duunitorin Uskalla unelmoida -kampanja syntyi yhteistyössä Duunitorin oman tiimin ja bränditoimisto SEKin tiimin kanssa. Television mediastrategiasta vastasi Havas Helsinki. Mainonnassa kuuluvan Duunitorin uuden brändimusiikin sävelsi Bauer Media

Duunitorin oman näkökulman löytäminen oli helppoa.

– Haluamme kannustaa ihmisiä unelmoimaan uusista mahdollisuuksista – aivan kuin Leijonat ja suomalaiset uskaltavat unelmoida MM-kullasta. Meillä on palvelussamme valtavasti uusia pelipaikkoja eli avoimia työpaikkoja. Niitä on jopa yli 38 000. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimukseen mukaan jopa 60 prosenttia työssä olevista ihmisistä ei etsi aktiivisesti uusia töitä, mutta he kaikki olisivat valmiita harkitsemaan työpaikan vaihtoa, jos eteen tulisi sopiva mahdollisuus. Siksi jokaisen kannattaa muistaa unelmoida, Martikainen avaa.

Haluamme kannustaa ihmisiä unelmoimaan uusista mahdollisuuksista – aivan kuin Leijonat ja suomalaiset uskaltavat unelmoida MM-kullasta.

Duunitori muun muassa osti mainospaikan MTV:n lähetyksistä. Yrityksen kolme eri spottia näkyvät vuorotellen Suomen otteluiden pelikatkoilla. Lisäksi yritys on rakentanut vahvan kokonaisuuden omien viestintäkanaviensa ympärille.

– Sivustollamme on viikoittain yli puoli miljoonaa kävijää, ja somessa sivujamme seuraa lähes 700 000 ihmistä, joten hyödynnämme vahvasti omia kanaviamme kampanjassa.

Kampanjaan kuuluu myös se, että Duunitorin tunnus on saanut sinivalkoisen värityksen ja että sivusto on teemoitettu pelipaitateemaan.

Duunitori on miettinyt myös oman sisältönsä tarkkaan. Heti kisojen alettua sivustolle ilmestyi muun muassa Leijonien entisen valmentajan Erkka Westerlundin valmennusteesit, jotka pätevät myös työelämässä. Toisessa jutussa haastattelussa oli puolestaan jääkiekkoselostaja Markku Silvennoinen, joka on uskaltanut unelmoida ja päässyt unelma-ammattiinsa.

Katso tästä Duunitorin kampanjan mainosspotti:

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)