Viime syksynä minutkin pahoinpideltiin myynnillä.

Olin toki kuullut kauhutarinoita ovelta ovelle -meiningillä sovituista myyntitapaamisista, mutta silti tilanne tuli nurkan takaa.

Vaikka en juuri tuolloin ollutkaan harkinnut hankkivani kodin turvajärjestelmää, sattui tapaamisista sopiva myyjä osumaan ovelle sopivalla hetkellä. Olin hyvällä tuulella ja ammatillisesti kiinnostunut siitä, mitä kaikkea turvajärjestelmät tänä päivänä tarjoavat ja miten niitä myydään.

Mielessäni olivat tietysti monessa mediassakin esiin nousseet ovelta ovelle -myynnin ongelmat. Eikä laji sinällään minulle täysin uusi ollut. On meillä rampannut aurinkopaneelimyyjää ja viemäriputkenpinnoittajaa – ja osasta tuotteita olen ollut jopa aidosti kiinnostunut. Ennakkokäsitykseni oli, että turvajärjestelmien myynti olisi kuitenkin sieltä aggressiivisimmasta päästä.

Ovesta asteli sisään mukavan oloinen nuori mies. Oli ottanut kaverinsakin mukaan oppimaan, miten niitä turvalaitteita rahvaalle myydään. Ja sehän tapahtuu tietysti pelolla; koti voi palaa, pesukone tulvia parketille tai murhamies kivuta ikkunasta sisään minä hetkenä hyvänsä.

Kun ammattini selviää ennestään tuntemattomille ihmisille, esiin hiipii joskus tietynlainen varovaisuus. Näin käy erityisesti silloin, jos tilanteen toinen osapuoli edustaa työnantajaansa tai yritystään. Toisinaan se harmittaa – enhän minä koko ajan ole toimittajan roolissa – mutta tietyissä tilanteissa siinä voi olla myös etunsa.

Hyvin nopeasti nimittäin selvisi, että kotini on käytännössä turvaton surmanloukku.

Tätä myyjää se ei kuitenkaan hidastanut. Hyvin nopeasti nimittäin selvisi, että kotini on käytännössä turvaton surmanloukku ja olen ihmishirviö enkä välitä itsestäni tai läheisistäni, jos en hanki hänen myymäänsä järjestelmää. Seuraavaksi vittuiltiin, että olen köyhä, jos minulla ei ole varaa maksaa viittäkymppiä kuussa noista elämäni mullistavista turvallisuusratkaisuista.

Oikeastaan myyjä ei myynyt tuotettaan väkivallan uhalla, vaan koko myyntitilanne oli väkivaltaisen oloinen. Kohtaaminen jätti jäljen, sillä se nousee edelleen välillä mieleen, eikä miellyttävällä tavalla.

Se herätti samankaltaisia tunteita kuin aiemmin samana vuonna, jolloin lompakkoni varastettiin takkini taskusta Rooman metrossa. Tuolloin tunnistin tarkalleen sen kymmenen sekunnin aikaikkunan, jolloin ajo-, pankki- ja pressikorttini katosivat taskustani, ja tiesin, että tekijä oli edelleen kanssani samassa pienessä tilassa, kunnes luultavasti katosi seuraavalla asemalla ihmisvilinään.

Oloni oli likainen ja ahdistunut.

Joku oli tunkeutunut henkilökohtaiseen tilaani. Oloni oli likainen ja ahdistunut. Lämpö nousi poskilleni, kun myyjä halusi puoliväkisin turvata kotini kameroilla, liiketunnistimilla, kosteusvahdeilla ja millä lie älypalovaroittimilla. Sanoin toistuvasti ei, mutta olin ilmeisesti antanut ymmärtää enkä ymmärtänyt antaa.

Henkisen väkivallan tunnusmerkkejä ovat muun muassa syyttely, arvostelu tai aliarvioiminen, haukkuminen tai nimittely, välinpitämätön kohtelu sekä hallintaan pyrkiminen esimerkiksi uhkailulla, kiristämisellä ja pelottelulla.

Turvajärjestelmän myyntitilanne täytti lähes kaikki edellä mainitut piirteet.

Lopuksi myyjäkin ymmärsi, ettei kauppoja tällä kerralla synny, ja kysyi jo selvästi kiivastuneena, miksi heidät oli ylipäätään pyydetty paikalle, jos minulla ei ollut aikomustakaan ostaa tuotetta. Kaikki ovelta ovelle -myyjien kanssa tekemisissä olleet varmasti tietävät, ettei asiakkaan kiinnostuksella ole juuri minkäänlaista merkitystä silloin, kun esittelyaikaa sovitaan.

Siinä sitä taas syyllistettiin väkivallan uhria.