
Grafia on julkaissut ensi hallituskautta koskevat tavoitteensa.
“Luovuuden puolustuskurssi” -nimellä kulkevan ohjelman pääteemat ovat luovan talouden potentiaalin ja mikroyrittäjien aseman tunnistaminen ja tukeminen sekä tekijänoikeuksien turvaaminen tekoälyn aikakaudella.
Grafia visioi, että luova talous voisi olla Suomen valttikortti.
Järjestön tiedotteessa muistutetaan, että visuaalisen viestinnän suunnittelu näkyy ympärillämme kaikessa; kaikki käyttöliittymät painetuista julkaisuista verkkoympäristöihin, kuvituksista ja fonteista brändi-ilmeisiin on jonkun suunnittelemia.
Grafian mukaan luova talous tuo Suomeen kasvua ja hyvinvointia. Luovat alat ovat globaali kasvuala, jolla on suuri potentiaali. IPR-oikeuksien luomat mahdollisuudet, skaalautuvuus ja maailmanlaajuiset toimintamahdollisuudet ovat mahdollisuuksia, joita tulisi Grafian mielestä tukea.
Grafian tavoitteissa kulttuuribudjetti tulisi saada prosenttiin ja kulttuuripoliittinen selonteko on pantava toimeen. Järjestön mukana kulttuuriin laitetut rahat ovat investointi Suomen talouden kasvuun.
Tavoitteissa muistutetaan, että luovan suunnittelun ala ennakoi usein millaisia muutoksia työelämässä on luvassa. Esimerkiksi mikroyrittäjistä koostuva verkosto, josta koostetaan eri projekteihin sopivat tekijät, on yleistyvä malli. Yhteiskunnan jäykät rakenteet eivät kuitenkaan välttämättä pysy perässä muutoksessa, jossa yksinyrittäjyys ja verkostomainen tekeminen yleistyy ja työsuhteinen työ vähenee.
Grafian mielestä kannustinloukkuja on purettava ja esimerkiksi työttömyysturvan ja muiden sosiaalietuuksien suojaosat tulisi pikaisesti palauttaa. Järjestö muistuttaa, että suojaosien poisto on tuonut mukanaan merkittävää epävarmuutta ja kannustinloukkuja: työnteon tulisi olla aina kannattavaa. Aktiivisuuden ei Grafian mielestä myöskään pitäisi johtaa etuuksien menettämiseen ennen kuin työ johtaa tuloksiin ja ihminen alkaa saada elämiseen riittäviä tuloja.
Järjestö kertoo, että yrittäjien työttömyysturva koetaan yleisesti epäselväksi. Työvoimaviranomaisen jaottelussa luovat tekijät luokitellaan usein päätoimisiksi yrittäjiksi, jopa ilman Y-tunnusta, mikä taas vaikeuttaa sosiaaliturvan saamista. Etuuksien kriteerit tulisikin Grafian mielestä päivittää vastaamaan tämän päivän todellisuutta, ja olisi varmistettava, että myös palkkatyötä ja yrittäjyyttä yhdistävillä henkilöillä on mahdollisuus työttömyysturvaan.
Digitalisaation jälkeen suurin visuaalisen viestinnän alaan vaikuttanut murros on tekoäly. Visuaalisen viestinnän suunnittelun työpaikoista osa, etenkin suorittavampi tekeminen, tulee vähentymään. Samaan aikaan alan aloituspaikkoja on Grafian mielestä lyhytnäköisesti lisätty voimakkaasti alan korkeakouluissa ilman, että opetuksen resursseja olisi juurikaan kasvatettu.
Järjestön mielestä alalle valmistuu tällä hetkellä liikaa korkeakoulutettuja osaajia tilanteessa, jossa työsuhteista työtä ei ole tarjolla ja ainoana vaihtoehtona on epävarma ura itsensä työllistäjänä.
Grafian mielestä yksi selkeä korjattava ongelma liittyy tekoälyn käyttämän luovan materiaalin tekijänoikeuksiin. Tekoälyä on koulutettu luovilla sisällöillä niin, etteivät alan ammattilaiset ole saaneet asianmukaista korvausta. Järjestön tavoitteiden mukaan murroksen keskellä tekijöiden oikeudet ja toimeentulo on turvattava.
Euroopan parlamentti on hyväksynyt suositukset, joilla halutaan varmistaa tekijänoikeussuoja tekoälyjärjestelmien käytön yhteydessä. Yhtiöiden tulisi raportoida teoskohtaisesti, mitä aineistoa tekoälyn kouluttamiseen on käytetty. Grafia peräänkuuluttaa, että tämä vaatimus tulee panna käytäntöön myös Suomessa.
Grafian tavoitteissa on myös tekijänoikeuksien kollektiivisen lisensoinnin vahvistaminen ja se, että tekijänoikeusjärjestöille on saatava oikeus edustaa tekijöitä oikeudenkäynneissä. Tavoitteiden mukaan yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmä tulisi uudistaa eurooppalaisen mallin mukaiseksi.