Käsi ylös, kuka meistä on töissä yrityksessä, jonka strategiassa ei puhuta ilmastonmuutoksesta ja jopa luontokadosta – tai yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta. Harva, varsinkin jos yrityksellä on yhtään kokoa tai näköä.

Elämmekin hyvyyspuheen kultakautta, joka yhtä aikaa sekä innostaa että herättää kyynisiä viherpesuajatuksia. Itse kuulun sujuvasti molempiin leireihin. Kannatan vahvasti ajatusta yrityksistä tehokkaina ekologisten, taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisijoina. Monimuotoinen yrityskenttä on innovatiivinen ja aikaansaava työkalu, jonka voiman myös moderni julkinen sektori tunnustaa.

Samaan aikaan on edelleen aivan liian helppoa luetella yrityksiä ja brändejä, jotka kertovat meille kuluttajille aktiivisesti mielellään kaikesta muusta kuin varsinaisesta ydinliiketoiminnastaan. Pahimmillaan vastuullisuuspuhe onkin vain glorifioitua markkinointiviestintää, jossa nykyhetken todellinen tekeminen on kovin kaukana seuraavien vuosikymmenien visioinneista.

Puhe peittääkin alleen todellisen ongelman.

Puhe peittääkin alleen todellisen ongelman. Emme yhteiskuntina nimittäin ratkaise haasteita riittävän nopeasti, ellemme ota tutkimustietoa ja dataa vakavasti tai näe vihreän siirtymän ja digitalisaation keskinäistä kohtalonyhteyttä. Maapallon lämpötila nousee väistämättä yli siedettävänä pidetyn puolentoista asteen, kuudes joukkosukupuutto etenee eikä sosiaalinen tai maantieteellinen polarisaatiokaan ole häipymässä konsulttien trendikalvoilta. Ei ihme, että ekologisen maailmanlopun profeetat ovat entistä suositumpia.

Jos maailmanloppuilun sijaan valitsemme kuitenkin ratkaisukeskeisyyden, niin mikä avuksi?

Se, että emme tiedä kaikkea, ei ole syy tekemättömyydelle. Varsinkin luontokato on asia, joka monelle organisaatioille on hankala, ihan jo datankeruun näkökulmasta. Itse olen kuitenkin totaalisen kyllästynyt niihin tyyppeihin, jotka joko tekosyiden toivossa tai täydellisyyttä tavoitellessaan siirtävät toimintaa hamaan tulevaisuuteen. 

Fakta on, että tietoa ja tiedettä on riittävästi tarjolla.

Fakta on, että tietoa ja tiedettä on riittävästi tarjolla. Myös yrityksille. Mittareita ja seurantaa ei enää tarvitse tehdä siiloissa, vaan kestävän kehityksen ja kasvavan liiketoiminnan menestystekijät on mahdollista saada toisiaan tukeviksi, ei eri suuntiin haraaviksi.

Oma henkilökohtainen mantrani onkin juuri nyt vähemmän runollinen Get sh*t done. Helppoa se ei ole, mutta insentiivit ovat kohdallaan. Paitsi planeetan niin myös oman kehityksen näkökulmasta. Jos oma duuni ei ole vihreä duuni, työtä tuskin on olemassa kymmenen vuoden päästä.

Jo mainittu vihreän ja digitalisaation yhtäaikainen kaksoissiirtymä haastaa niin yksilön osaamisen, organisaatioiden johtamisen kuin teknologiakehityksenkin. Vielä nyt jokainen voi valita haluaako saada kestäviä asioita aikaiseksi – vai jäädä heiluttelemaan käsiä.