Luotu Midjourney-tekoälyllä
Digitaalisuus

Evästeiden loppu on lähellä – rientääkö tekoäly apuun?

19.1.2024 12:35
Mitra Vasara
Tulevaisuudessa markkinoinnin haasteena on parempi datan hallinta, jonka tekoäly saattaa mahdollistaa.

Tammikuussa 2024 Google poisti kolmansien osapuolien evästeet noin 30 miljoonalta Chromen käyttäjältä. Tämä on vasta alkua, sillä Google suunnittelee poistavansa jäljitystyökalut kaikilta käyttäjiltä tämän vuoden loppupuolella. Muutos poistaa pitkäaikaiset mainostyökalut kokonaan käytöstä.

Google ilmoitti tulevasta muutoksesta jo neljä vuotta sitten, joten mainosalalla on ollut aikaa rakentaa ja testata vaihtoehtoisia kohdennus- ja jäljitystyökaluja. Useita vaihtoehtoja onkin viime vuosien aikana kehitetty, mutta palapelistä puuttuu vielä palanen.

Movable Ink-yhtiön tuotemarkkinointijohtaja Anjali Yakkundi kertoo Marketingdive-verkkolehdelle, että tekoäly voi olla ratkaisu tähän:

– Tekoälyn avulla voidaan analysoida kuluttajien digitaalista käyttäytymistä: selaushistoriaa, ostokäyttäytymistä ja sitoutumista. Näiden avulla voidaan rakentaa syvempää ymmärrystä yleisöstä ja luoda samalla räätälöityjä kokemuksia, sanoo Yakkundi.

– Tämän lisäksi brändit voivat laajentaa tekoälyn ja koneoppimisen avulla ennakoivia mallinnuksia, jotka keräävät havaintoja kuluttajien todennäköisistä seuraavista askeleista. Tämä mahdollistaa proaktiivisten ja strategisten tuotteiden kehityksen – tuotteiden, jotka kohtaavat asiakkaan siellä, missä he ovat jo ennen kuin he itse tietävät suuntaavansa sinne, jatkaa Yakkundi.

Marketing Diven artikkelissa muistutetaan, että toistaiseksi mainostajien fokus tekoälyn suhteen on luoda tekstiä ja kuvia nopeasti. Tekoälyn kyky analysoida dataa nopeasti ja tarkasti saattaa kuitenkin tulevaisuudessa auttaa mainostajia korvaamaan evästeiden loppumisen aiheuttamaa vajetta.


MAINOS
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Generatiivinen tekoäly tarvitsee asiantuntijoiden mukaan kolme asiaa toimiakseen: ensimmäisen osapuolen data, infrastruktuuri datan prosessointiin sekä data-analyytikoita, jotka pystyvät kehittämään dataa kehittääkseen uusia malleja. Mainostamisen suhteen vaatimukset asettavat teknologia-alan tekijät kuten Googlen ja Amazonin ajajan paikalle, selventää Lynda Clarizio, media-alan veteraani ja yksi The 98 -yrityksen perustajista sähköpostihaastattelussaan Marketingdivelle.

Rob Davis, Novus-toimiston vetäjä ja markkinointijohtaja kommentoi myös aihetta Marketingdivelle.

– Tekoälyn käytöstä tulee nykyistä vallitsevampi käytäntö, kun toimistot löytävät käytännöllisiä sovelluksia, joiden avulla voidaan vähentää kustannuksia ja nopeuttaa prosesseja. Mediaoptimoinnista ja tiedon koonnista tullaan siirtymään esimerkiksi generatiivisen tekoälyn soveltamiseen simuloiduissa kohderyhmissä. Tällaisten kohderyhmien avulla voidaan luoda havaintoja ja oivalluksia kustannustehokkaasti, hän toteaa.

MAINOS