🔍 Suurennuslasilla merkityt jutut ovat pidempiä, taustoittavia ja päivittäisestä uutisoinnista poikkeavia artikkeleita.
Sherpan toimitusjohtajana noin 2,5 vuotta toiminut Elina Bono siirtyy nykyisestä tehtävästään asiakastyön pariin.
Seuraava toimitusjohtaja löytyi yllättävän läheltä. Kesäkuun alussa Sherpan rattiin nimittäin astuu Sherpan perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtajana Pauli Waroma, joka on toiminut viimeiset viitisen vuotta lääkärikeskusten Aava ja Pikkujätti markkinointijohtajana.
Lue myös: Sherpan perustaja Pauli Waroma palaa toimistoon
– Tälläkin hetkellä terveydenhuoltoala on lähes ainoa, jossa kysyntä tulevaisuudessakin on varmaa, ja hyppään siis vakavaraisesta perheyhtiöstä toimialalle, jonka loppua povataan, Waroma nauraa.
– Eihän tämä päätöksenä kuulosta välttämättä järkevältä, mutta ala on murroskohdassa, ja näen että olemme voimakkaasti mukana tekemässä sitä muutosta, jota toimiala tarvitsee, hän jatkaa.
Bono kertoo kosiskelleensa Waromaa toimiston operatiiviseen arkeen jo hyvän tovin.
"Minulle oli tärkeintä, ettei Elina lähde meiltä."
– Olen pitkään sanonut Paulille, että palaisi takaisin, jotta muutkin sherpat pääsisivät nauttimaan hänen asiantuntemuksestaan. Olipa asia iso tai pieni, olen aina saanut tukeutua häneen, Bono sanoo.
Bonon tultua taloon alkoi Sherpakin menestyä vauhdikkaammin, mutta samalla toimitusjohtajakin alkoi hiljalleen pohtia, mistä hänestä olisi eniten hyötyä toimistolle.
– Koin, että mitä enemmän pystyn keskittymään asiakastyöhön, sitä paremmin Sherpalla menee, Bono sanoo.
– Minulle taas oli tärkeintä, ettei Elina lähde meiltä, Waroma lisää.
Bono omalla sarallaan mietti, mikä olisi Waromalle riittävä varmistus siitä, että hän todella halusi jäädä Sherpalle.
– Tuli ajatus, että riittäisikö, jos ostan osan Sherpasta.
"Tirautin pienen onnen kyyneleen."
– Kun Elinalta tuli viesti, laitoin puhelimen pois ja tirautin pienen onnen kyyneleen ennen kuin pystyin lukemaan viestin loppuun, Waroma muistelee.
Neuvottelut ovat vielä loppusuoralla, mutta Bono tulee joka tapauksessa ostamaan merkittävän osuuden yrityksestä. Sijoitus käytetään Sherpan kehitykseen ja kasvun mahdollistamiseen.
– Onhan se ihan valtava päätös lähteä omia rahojaan investoimaan, mutta minusta jokaisen toimistonsa tulevaisuuteen luottavan pitäisi tehdä sama. Se osoittaa asiakkaille, henkilökunnalle ja myös itselleen, että tämä on se juttu, missä kannattaa olla mukana, Bono sanoo.
Sherpassa ollaan siitä erikoisessa tilanteessa, että toimistossa on töissä jo neljä entistä tai nykyistä toimitusjohtajaa. Bonon ja Waroman lisäksi Linda Capelletti ja häntä tämän äitiyslomalla vuoden tuurannut luova johtaja Tommi Kortesniemi ovat edelleen Sherpalla.
Lue myös: Elina Bono on Sherpan uusi toimitusjohtaja – Linda Capellettille uusi rooli toimistossa
Waroma toteaa, ettei hänellä tai Bonolla kummallakaan ollut egollista tarvetta olla toimitusjohtaja.
– Mielestäni kertoo todella paljon meistä, että toimitusjohtajuus on vain työnkuva. Tärkeintä on, että pystytään palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, hän sanoo.
– Aiemmin Pauli on näkynyt minulle, mutta ei muulle henkilökunnalle tai asiakkaille. Itse taas olen tehnyt ihan älyttömästi töitä ja tuntenut myös riittämättömyyttä esimerkiksi siitä, pystynkö huolehtimaan henkilökunnasta, Bono lisää.
Toimitusjohtajan vaihdos ei Sherpassa tarkoita suurta mullistusta päivittäiseen arkeen.
– Asiat muuttuvat varmasti, mutta eivät siksi, että toimitusjohtaja vaihtuu. Elämme murroksessa ja meidän pitää tarkentaa strategiaa entisestään. Olemme saaneet ihan älyttömästi kilpailutuskutsuja, mutta emme ole voittaneet lähellekään niin monia kuin meidän pitäisi, Waroma sanoo.
Bono aloitti toimitusjohtajana suunnilleen samoihin aikoihin, kun tekoälyvallankumous löi ensi tahtejaan. Sherpassa oltiinkin päättäväisiä sen suhteen, että juuri tekoäly on kelkka, johon hypätään.
– Nyt ollaan siinä pisteessä, että tehty työ kantaa hedelmää, Bono sanoo.
Sherpa alkaa myös olla ilmeisen vetovoimainen alan ammattilaisille.
Hänen mukaansa esimerkiksi tämän vuoden ensimmäinen neljännes oli taloudellisesti ennätyksellinen, ja tuloksesta iso osa oli myös mainostoimistoliiketoimintaa.
– Isoissa murroskohdissa on toimistokentässäkin tapahtunut iso uusjako, Bono muistuttaa.
Sherpa alkaa myös olla ilmeisen vetovoimainen alan ammattilaisille.
Toimistoa perustamassa olleen Kortesniemen rooli muuttui, kun Ville Ohtonen rekrytoitiin Bob the Robotilta Sherpalle.
– Villen meriiteillä olisi voinut valita minkä tahansa mainostoimiston Suomessa, Waroma uskoo.
Waroma näkee Sherpan osana suurempaa murrosta. Hän muistuttaa, että yritykset käyttävät tekoälyä vain murto-osan siitä, mitä ne voisivat käyttää.
– Itselle tämän asian muuttaminen on jopa henkilökohtainen missio, Waroma sanoo.
Hän muistuttaa, että tällä hetkellä Suomessa ei ole tapahtunut talouskasvua liki 20 vuoteen.
– Pelkoni on, että suomalaiset yritykset ajattelevat, että generatiivisen tekoälyn avulla tehdään vain valtavia säästöjä. Kun alariville yritetään puristaa yhä enemmän, ihmisiä irtisanotaan, ja jäljelle jäävät ovat entistä stressaantuneempia.
– Ei pitäisi ajatella, että olemassa olevasta säästetään, vaan että saamme tekoälyn avulla ulosmitattua paljon enemmän. En ihan itsekään usko, että tämä puhe menee läpi, mutta en luovuta ja aion ainakin yrittää haastaa asiakkaita tähän, Waroma sanoo.
Muokattu klo 12.33: Tarkennettu Waroman kommenttia. Aiemmassa versiossa Waroman sitaatissa oli maininta, että terveydenhuolto on lähes ainoa ala, jossa menee hyvin, mutta tätä on nyt tarkennettu: "jossa kysyntä tulevaisuudessakin on varmaa".