Toimistot

Dentsun tuore kasvujohtaja: ”Tunnen suurta ylpeyttä tekemästämme työstä”

19.4.2023 9:57
Mikko Perttunen
Jussi Poikolainen siirtyi teknologiakasvuyhtiöstä markkinointitoimistomaailmaan.

Jussi Poikolainen aloitti maaliskuussa markkinointitoimisto Dentsun Suomen kasvujohtajana. Poikolainen siirtyy Dentsulle teknologiakasvuyhtiö Sofigatelta. Poikolainen tulee johtamaan myyntiä ja vauhdittamaan Dentsu Finlandin kasvua niin luovissa ja mediatoimistopalveluissa kuin myös data- ja CXM- eli customer experience management -liiketoiminnassa.

– Siirtyminen markkinointimaailmaan tuntuu minusta todella inspiroivalta! Huomaan, että teknologiakonsultoinnissa ja markkinointitoimistomaailmassa on paljon yhteisiä haasteita. Markkinoinnissa erityisesti korostuvat yhteiset toimintatavat liiketoiminnan ja teknologian kanssa sekä datan hyödyntäminen, Poikolainen sanoo.

Dentsu on jo Poikolaisen kolmas aasialainen työnantaja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Poikolainen arvioi, että hänen omat vahvuutensa ovat Dentsun arvolupausten kirkastamisessa, tuotteistamisessa ja myymisessä. Toimialasta riippumatta avain yritysten pitkäjänteiseen kasvuun on hänen mielestään lähes poikkeuksetta asiakaskokemuksen parantaminen, jonka johtaminen ja kehittäminen vaatii myös valituilta kumppaneilta laajaa markkinointi- ja teknologiakyvykkyyttä.

– Yksittäisen palvelun tai tuotteen myymisen sijaan voin tuoda Dentsulle konsultatiivista ratkaisumyyntikokemusta. Siinä toimintamme tähtää pitkäjänteiseen strategiseen kumppanuuteen asiakkaan kanssa, jolloin vastaparina on usein myös liiketoimintajohto. Vahvuuteni on ehdottomasti näiden keskustelujen avaus, asiakkaan liiketoimintastrategian ymmärtäminen ja siitä johdettujen hankkeiden käynnistäminen, Poikolainen luonnehtii.

Dentsu on jo Poikolaisen kolmas aasialainen työnantaja. Aiemmin hän on tehnyt muun muassa japanilaisen Canonin tuotemarkkinointia Lontoossa ja johtanut korealaisen LG Electronicsin pohjoismaiden myyntiä ja markkinointia Tukholmassa. Nyt Poikolainen on ehtinyt toimia jo muutaman viikon uudessa pestissään.

– Ensimmäiset viikot ovat olleet todella innostavia. Olen tehnyt lähes koko urani suurissa globaaleissa yrityksissä. Sen vuoksi tunnen oloni kotoisaksi Dentsulla. Mielestäni Dentsun b2b2s- eli Business to Business to Society -kiteytys liiketoiminnastamme on aivan loistava, ja tunnen suurta ylpeyttä tekemästämme työstä, Poikolainen sanoo.