Manna & Co
Brändit

Bränditalo Manna & Co vaihtaa toimitusjohtajaa

31.3.2022 9:15
Toni Rajamäki
Mikko Koponen jättää pestinsä, mutta jatkaa konsernissa. Hän toimii jatkossa operatiivisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Bränditalo Manna & Co saa uuden toimitusjohtajan. Yritys tiedotti torstaina, että Mikko Koponen jättää tehtävänsä, ja hänen tilalleen tulee Sampsa Laine.

Manna on viime vuonna perustettu konserni, jonka taustalla on suomalaisia huippubrändejä. Manna omistaa kokonaan Finlaysonin, Vallilan, Makian ja Reinon & Ainon. Lisäksi yhtiö omistaa yli 90 prosenttia ruotsalaisesta Lexingtonista ja 20 prosenttia Sastasta.

Koponen jatkaa konsernin palveluksessa operatiivisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Laineen nimitys on luontainen seuraava askel yhtiön uuden strategian toteuttamisessa, Manna kertoo.

Laine on viime vuosina työskennellyt useissa hallitustehtävissä sekä itsenäisenä konsulttina pankkisektorin digitalisaatiohankkeissa ja kasvuyhtiöiden kehittämisen parissa. Tätä ennen Laine on toiminut lähes kaksi vuosikymmentä pankki- ja rahoitusalan johtotehtävissä, viimeksi Nordean yritysasiakkaiden digitaalisten palveluiden ja integraatioiden kehittämisestä vastaavana johtajana vuosina 2017–2020.

– Kiitän koko hallituksen puolesta Mikkoa hyvästä yhteistyöstä Manna & Co:n strategian kehittämisessä ja muutosprosessin käynnistämisessä. Yhtiö on Mikon johdolla käynyt läpi suuria muutoksia Finlaysonin, Vallilan ja Makian liittyessä yhteen. Nyt, Lexington Companyn ostoprosessin päättyessä ja strategian uudistamisen myötä, Manna & Co on edennyt kasvumatkallaan seuraavaan vaiheeseen. Uskomme Sampsan olevan oikea henkilö johtamaan uuden strategian toimeenpanoa. Samalla uskomme, että vahva yhteistyö Mikon ja Sampsan välillä tulee auttamaan yhtiötä saavuttamaan asetetut kasvutavoitteet, sanoo Manna & Co:n hallituksen puheenjohtaja Risto Voutilainen tiedotteessa.

Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2021 oli noin 122 miljoonaa euroa, mikä on suomalaiselle kuluttajabränditalolle poikkeuksellisen kova lukema. Yhtiön tavoitteena on jatkaa vahvaa kasvua ja kansainvälistymistä entisestään.

– Manna & Co:n upeat ammattilaiset, fokusoitu strategia sekä laaja, rakastetuimmista kuluttajabrändeistä koostuva brändiportfolio luovat yhtiölle edellytykset kasvaa täysin uuteen kokoluokkaan. Olen henkilökohtaisesti erityisen innoissani yhtiön arvopohjasta ja uskalluksesta toteuttaa sitä. Nähdäkseni meillä on huikea kasvupotentiaali niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Designin kokonaisvaltainen merkitys on yhä keskeisemmässä roolissa menestyvän yrityksen rakentamisessa alati digitaalisemmassa toimintaympäristössä, sanoo Laine.

Lue myös: Finlaysonin, Vallilan ja Makian emoyhtiö Manna & Co ostaa enemmistön ruotsalaisesta lifestyle-brändistä – liikevaihto nousee jo yli 100 miljoonaan euroon

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)