Liikkuva aikuinen -hankkeen tekemä selvitys kertoo, että työnantajien investoinnit henkilöstön liikkumisen tukemiseen ovat viidessä vuodessa lähes kaksinkertaistuneet 247 eurosta 487 euroon työntekijää kohden.

Samaan aikaan 70 prosenttia palkansaajista kuitenkin arvioi, että liikkuisi enemmän, mikäli työantajan tarjoamat liikkumisen keinot sopisivat paremmin työpäivän arkeen. Vain reilu puolet selvitykseen vastanneista palkansaajista kertoi hyödyntävänsä työnantajan tarjoamaa henkilöstöliikuntaa.

Käyttämättömyyden syyt liittyvät aikatauluihin, työn kuormittavuuteen ja siihen, etteivät tarjotut tukimuodot sovi arjen rytmiin.

Selvitys siis tuo esiin työelämän ristiriidan: liikkumiseen käytetään rahaa, mutta liikkuminen ei ole luonteva osa työpäivää.

Panostuksista huolimatta vain 25 prosenttia työnantajista arvioi tehtyjen investointien vaikutuksia. Seuranta kohdistuu sairauspoissaoloihin, mutta liikkumisen yhteys tuottavuuteen ja palautumiseen jää usein hahmottamatta.

– Henkilöstöliikunnan haaste eivät ole eurot, vaan niiden kohdentuminen. Barometrin tulokset tukevat näkemystä siitä, että investoinnit liikkumiseen tuottavat tulosta vasta, kun toimenpiteet ovat osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja työn arkea. Usein kyse ei ole yksilön kohdalla haluttomuudesta tai asenneongelmasta, vaan siitä, miten työ on järjestetty. Liikkuminen koetaan tärkeäksi, mutta työelämän arki ei vielä mahdollista sitä, Liikkuvan aikuisen kehittämispäällikkö Miia Malvela kertoo tiedotteessa.

Selvityksen perusteella työnantajien liikunnalliset työhyvinvointiteot ja työntekijöiden arjen kokemus eivät kohtaa riittävästi. Työnantajista 63 prosenttia kertoi fyysisen aktiivisuuden edistämisen olevan osa työhyvinvoinnin kokonaisuutta. Palkansaajien vastausten perusteella tieto henkilöstöliikunnasta tavoittaa kuitenkin vain noin puolet palkansaajista.

Ero näkyy myös arjen kokemuksissa. Esimerkiksi 75 prosenttia työnantajista kertoo huomioineensa istumisen vähentämisen, mutta vain 45 prosenttia istumatyötä tekevistä tunnistaa tämän omassa työssään. Myös työterveyshuollon rooli jää vajaaksi: vaikka puolet työnantajista on sisällyttänyt liikkumisen työterveyspalveluihin, vain 34 prosenttia palkansaajista on saanut siihen liittyvää tukea.

– Barometrin keskeinen havainto on, että seuraava askel henkilöstöliikunnan kehittämiseksi ei ole lisätä uusia etuja, vaan varmistaa, että nykyiset ratkaisut toimivat arjessa. Liikkumista ei tule tarkastella yksittäisenä etuna, vaan strategisena keinona vahvistaa työn edellytyksiä. Tämä potentiaali on suomalaisilla työpaikoilla vielä pääosin hyödyntämättä, Malvela toteaa.