Advance B2B
Toimistot

Advance B2B:n jättänyt Mikko Seppä antaa vinkin muille johtajille: “On tärkeää osata tunnistaa tilanteet, jolloin antaa vastuuta muille”

6.5.2021 11:30
Toni Rajamäki
Advance B2B:n perustajakaksikko jää lopullisesti pois yhtiön toiminnasta.

Markkinointitoimisto Advance B2B tiedotti alkuviikosta, että yhtiön perustajat Mikko Seppä ja Paavo Laaksonen jäävät kokonaan pois toimiston toiminnasta. Uudeksi toimitusjohtajaksi palkattiin Sari Venäläinen ja uudeksi operatiiviseksi johtajaksi Hanna Harjula.

Seppä kertoo MarkkinontiUutisille, että perustajakaksikko koki aikansa tulleen päätökseen yrityksessä, joka oli kasvanut muutamassa vuodessa kansainväliseksi toimijaksi.

– Nyt oli niin sanotusti oikea aika hypätä pois. On tärkeää osata tunnistaa tilanteet, jolloin antaa vastuuta muille, Seppä sanoo.

Päätös ei ollut kuitenkaan helppo, vaikka perustajat eivät enää olleetkaan yrityksessä pääomistajina. Kaksikko teki “exitin” vuonna 2018 ja jäivät yritykseen pienomistajina.

– Olemme kuitenkin itse perustaneet firman, joten tähän on aina ollut vahva tunneside. Korona-aikana aloimme ajaa systemaattisesti uusia johtajia sisään. Näimme, kuinka hienosti he ottivat vastuuta ja kipparoivat laivaa, joten nyt oli oikea hetki tehdä päätös asian suhteen.

Seppä ei vielä tiedä tarkalleen, mitä hän haluaa seuraavaksi työelämältään. Nyt hän aikoo vetää happea useiden kiireisten vuosien jälkeen, mutta tulevaisuudessa mies saattaa hypätä jälleen yrittäjäksi.

– On mahdollista, että perustan uuden yrityksen tulevaisuudessa, jos huomaan, että markkinoilla on jokin ongelma, joka pitää ratkaista. Jos ongelma on ratkaistavissa fiksusti ja siitä pystyy tekemään hyvän bisneksen, saatan laittaa yrityksen pystyyn.

Kivijalka kunnossa

Advance B2B perustettiin vuonna 2014, jolloin Sepästä tuli yhtiön toimitusjohtaja. Vuonna 2016 Laaksonen siirtyi toimitusjohtajaksi, ja Seppä alkoi vetää toimiston kansainvälistymisprojektia. Vuoden 2018 “exitin” jälkeen perustajat jäivät palkkajohtajiksi ja loivat vahvan kivijalan tulevaan.

Seppä sanoo olevansa hyvin tyytyväinen siihen, mihin Advance B2B on kasvanut.

–  Minulla ei tule mieleen mitään valtavaa asiaa, joka olisi pitänyt tehdä toisin. Onnistuimme oikeilla hetkillä ja maltoimme rakentaa perustaa kuntoon ennen kuin lähdimme kasvattamaan toimintaa kunnolla.

Nyt Advance B2B on kansainvälinen toimija, jolla on asiakkaita aina Pohjois-Amerikasta lähtien. Kansainvälistyminen oli alusta lähtien Sepän ja Laaksosen tavoitteena.

– Oli selvää, että haluamme kansainvälistyä. Harvalle SaaS- ja softafirmalle riittää kotimaan markkina. Ulkomailla katsotaan toden teolla, millä tasolla osaaminen on, Seppä sanoo.

Merkittävässä roolissa oli vuoden 2018 “exit”. Uuden pääomistajan kautta tuli lisää resursseja ja kehityspotentiaalia.

– Tekemiseen tuli lisää muskeleita, ja kaikki mitä uusi omistaja lupasi, toteutui. Me perustajat jäimme silloin vauhdittamaan kasvua, jossa onnistuimme lopulta hyvin. Edes korona ei haitannut, vaan selvisimme kriisistä kuivin jaloin ja jatkoimme kasvua.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)