
Strateginen B2B-markkinointi- ja viestintätoimisto sekä muutosjohtamisen asiantuntijatalo Aava & Bang lisää paukkuja tekoälyn strategiseen hyödyntämiseen nimittämällä Janne Ikolan tekoälyjohtajaksi ja osaksi johtoryhmää joulukuun alusta lähtien.
Yritys yhdistyy samalla Ikolan vetämän Bottiverstaan kanssa. Tekoälyyn ja teknologiakonsultointiin erikoistuneen Bottiverstaan liiketoiminta siirtyy yrityskaupassa osaksi Aava & Bang Oy:tä.
Tekoälyjohtajana Ikola vastaa Aava & Bangin tekoälystrategian kehittämisestä, henkilöstön osaamisen vahvistamisesta sekä asiakkaiden tekoälyyn liittyvistä kehitysteemoista. Bottiverstaan liiketoiminnan myötä Aava & Bangin valmiudet hyödyntää tekoälyä liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla kasvaa merkittävästi.
– Tekoälyn integroiminen osaksi liiketoimintaa ei ole vain teknologinen valinta, vaan ennen kaikkea muutosjohtamisen haaste, johon haluamme tarttua, Aava & Bangin toimitusjohtaja Vilja Laaksonen toteaa tiedotteessa.
Aava & Bangin liikevaihto oli viime vuonna 5,2 miljoonaa euroa. Ikolan yhden miehen Bottiverstaan liikevaihto oli 173 tuhatta euroa.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä