Foppa
Ilmiöt

Yleistyykö markkinoinnin kasvurahoitus haastavina aikoina? Suomalainen pk-yritys jopa nelinkertaisti mediabudjettinsa ulkopuolisella rahalla

5.12.2022 10:30
Toni Rajamäki
“Täällä on totuttu siihen, että markkinointia tehdään vain kassassa olevalla rahalla.”

Keski-Euroopassa on viime vuosina yleistynyt markkinoinnin kasvurahoitusmalli, jolla kasvuyritykset voivat jopa moninkertaistaa mediabudjettinsa. 

Malli toimii siten, että rahoittaja kerää pääoman sijoittajilta, joiden varat sijoitetaan valittuun kasvuyritykseen. Kasvuyritys ei yleensä anna rahoittajille omistusosuutta, vaan yritys maksaa tietyn osuuden liikevaihdostaan rahoituksen antaneelle yritykselle.

Suomessa markkinoinnin kasvurahoitus on vielä vähäistä, mutta ensimmäisenä alalle tullut Foppa on jo sijoittanut monien kasvuyritysten markkinointiin. Yrityksen perustajaosakkaan ja toimitusjohtajan Antti Kaihlasen puheiden mukaan mallille on suuri tarve etenkin tällaisina aikoina, jolloin suuret yritykset jarruttavat investointiensa kanssa ja pahimmillaan leikkaavat markkinointibudjeteistaan.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Kaihlanen myös sanoo, että Suomessa suhtautuminen markkinointiin on lähtökohtaisestikin pielessä, joten ongelmat vain korostuvat haastavassa maailmantilanteessa.

– Suomessa markkinointibudjetit nähdään enemmän kuluina kuin investointeina. Täällä on totuttu siihen, että markkinointia tehdään vain kassassa olevalla rahalla, hän toteaa.

Lue myös: Antti Kaihlanen on vertaillut suomalaista ja ruotsalaista yrityskulttuuria ja huomannut maiden välillä selvän eron

Nykyinen maailmantilanne voikin johtaa markkinoinnin kasvurahoituksen yleistymiseen. Kaihlasen mukaan se olisi koko markkinoinnin toimialan voitto.

– Kun markkinoinnin investoinnit ovat jaksotettu pidemmälle aikavälille, yritykset voivat investoida markkinointiin ja mainontaan enemmän, jolloin kasvu kiihtyy ja tuotot pitkällä aikavälillä maksimoituvat. Investoinnin tulokset näkyvät usein vasta monen vuoden päästä, mutta silloin investointi tulee takaisin moninkertaisena.

Kaihlanen sanoo, että markkinoinnin kasvurahoituksella brändeille aukeaa täysin uusi maailma, kun panoksia ei tarvitse laittaa vain edullisimpiin kanaviin. Esimerkiksi Foppan tuorein asiakas, siivousalalla toimiva pk-yritys Lempi Kotisiivous yli nelinkertaista mediabudjettinsa kasvurahoituksen avulla. 

Aiemmin yritys oli markkinoinut pelkästään digikanavissa, mutta rahoituksen myötä mediamixiin tulevat myös massamediat. Televisio- ja radiomainonnan lisäksi yritys panostaa jatkossa myös printtimainontaan.