Brändit

Viking Line järjestää maailman ensimmäisen TikTok-risteilyn – “Täysin uusi tapa hyödyntää vaikuttajatekemistä viihteellisesti”

Tapahtumakonseptissa on käytetty vahvasti 360-ajattelua.
Kuva:
Viking Line
Viking Line järjestää maailman ensimmäisen TikTok-risteilyn – “Täysin uusi tapa hyödyntää vaikuttajatekemistä viihteellisesti”

Viking Line on viime aikoina panostanut TikTok-markkinointiin, ja nyt risteily-yhtiö aikoo tuoda TikTokin osaksi myös tapahtumatuotantoaan. Yritys kertoo järjestävänsä ensi vuonna maailman ensimmäisen TikTok-risteilyn. Kyseessä on tapahtumasarja, joka pitää sisällään neljä risteilyä helmi-maaliskuussa.

Risteilyillä järjestetään TikToker Game Show, jossa tähtinä on neljä suomalaista TikTok-vaikuttajaa: Nuppu Oinas, Daniel Ahola, Santtu ja Nettaeleonoora. Aiempina vuosina Viking Line on järjestänyt tubettajien tähdittämiä Tube Game Show -tapahtumia.

– TikToker Game Show on täysin uusi tapa hyödyntää vaikuttajatekemistä viihteellisesti. Kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen meille on tärkeää olla kulttuurillisesti relevantti myös nuorille ja luoda merkityksellisiä asiakassuhteita tekemällä tässä ajassa erityisen kiinnostavaa ja sitouttavaa ohjelmaa koko perheelle hiihtolomien aikaan. Viking Line on syksyn 2021 aikana aktivoitunut TikTokissa, ja kanavamme on saavuttanut ison suosion, jonka jatkumona livetapahtumien järjestäminen faneille oli luontevaa, avaa Viking Linen viihdepäällikkö Mikael Panelius tiedotteessa.

Kyseessä on yksittäistä tapahtumaa suurempi kokonaisuus, joka näkyy vahvasti yrityksen markkinointiviestinnässä.

– Haluamme luoda merkityksellisiä kohtaamisia Viikkarin ja heidän kohderyhmiensä kanssa sekä vahvistaa Viking Linen brändin kiinnostavuutta kohderyhmälle relevantilla tavalla. Otamme tässä tapahtumakonseptissamme huomioon vaikuttajamarkkinoinnistakin tutun 360-ajattelun; itse tapahtumakonsepti on toki livenä, mutta sitä ilmiöitetään Viking Linen ja vaikuttajien kanavissa sekä mainonnassa, kertoo Viking Linen markkinointikumppani Trootin Account Director Tony Stepanow.

TikTokin suosion kasvu on ollut viime vuosina hurjaa, ja se on tällä hetkellä maailman ladatuin sovellus. Sovellusta käyttää päivittäin 1,6 miljoonaa suomalaista, keskimäärin 85 minuuttia päivässä.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa