Unsplash/Mike Petrucci
Brändit

Verkkokauppaan keskittynyt Hobby Hall palaa vanhaan ja avaa kivijalkaliikkeen Vantaalle

29.1.2021 15:55
Toni Rajamäki
Yhtiö avaa kivijalkaliikkeen uudelleen Vantaan Tammistoon.

Viime vuodet pelkästään verkkokauppaan keskittynyt Hobby Hall avaa kivijalkaliikkeen Vantaan Tammistoon, yhtiö tiedottaa. Liike avataan samalle paikalle, jossa Hobby Hall lopetti kivijalkatoimintansa vuonna 2019. Tuolloin yhtiö päätyi ratkaisuun yt-neuvotteluiden lopputulemana.

Hobby Hall palauttaa myymälänsä asiakkaiden pyynnöstä.

– Olemme saaneet runsain mitoin palautetta, että myymälän pitäisi palata takaisin Tammistoon. Tästä kertoo sekä saamamme suora palaute että toteuttamamme asiakastutkimukset. Myymälähankkeella haluamme vastata ennen kaikkea tähän asiakkaidemme toiveeseen, kertoo Hobby Hallin Suomen toimitusjohtaja Janne Sorakivi tiedotteessa.

Liike avataan uudelleen keväällä. Tilat tullaan uusimaan ennen sitä. Kiinteistöä on aiemmin havitellut itselleen HOK-Elanto, joka halusi rakentaa paikalle Prisman, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi hankkeen.

Hobby Hall aikoo vuokrata kiinteistöstään tilaa muillekin verkkokaupoille, jotka haluavat myydä tuotteitaan kivijalkakaupassa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)