Tutkimuksen mukaan hyvinvointivaltio selviää nollakasvusta kahdella ehdolla. Ensinnäkin hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden pitää nousta politiikan tavoitteina talouskasvun rinnalle. Toiseksi julkisen vallan on tuettava työllisyyttä ja energiainvestointeja, jos yksityinen sektori ei siihen riitä.

– Tällaista aktiivista teollisuuspolitiikkaa on vältetty 1980-luvulta lähtien. Myös EU:n säännöt ovat rajoittaneet sitä, väitöskirjatutkija Laura Wiman sanoo.

Väitöstutkimus tarjoaa systemaattisen analyysin siitä, milloin hidas kasvu vaarantaa hyvinvointivaltion rahoituksen. Tällaista analyysia ei ole aiemmin juuri tehty.

– Suomen eläkejärjestelmä on monia muita maita suojatumpi hitaan kasvun paineilta, Wiman sanoo.

Väitöksen mukaan hidas kasvu on silti tehnyt hyvinvointivaltiosta poliittisesti kiistanalaisen. Puhe julkisen talouden kriisistä on vahvistunut, vaikka varsinaista lamaa ei ole ollut.

Väitöstyön mukaan valtavirta on oikeassa siinä, että talous sisältää kasvuriippuvuuksia, jotka voivat aiheuttaa työttömyyttä. Kasvukriitikot taas ovat oikeassa talouskasvun ekologisesta kestämättömyydestä. Väitöskirja yhdistää nämä näkökulmat: hyvinvointivaltio voi toimia myös ilman kasvua.

Suomessa keskustellaan parhaillaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Samaan aikaan eduskunnan enemmistö on sitoutunut velkajarruun, joka voi kiristää julkisen talouden rahoitusta.

Tutkija toivoo, että Suomen Pankki, valtiovarainministeriö ja Eläketurvakeskus laskisivat nollakasvun taloudellisia vaikutuksia. Tutkimus ei sisällä numeerisia laskelmia vaikutuksista eläkkeisiin tai valtion tuloihin.