Mainonta

Vaikuttajamarkkinointi kasvoi Suomessa viime vuonna noin 19 prosenttia

Selvästi tärkein markkinointikanava on Instagram.
Kuva:
Good Faces / Unsplash
Vaikuttajamarkkinointi kasvoi Suomessa viime vuonna noin 19 prosenttia

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina oli vuonna 2022 Suomessa noin 52,5 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli noin 19 prosenttia.

Luvut perustuvat vaikuttajatoimistoilta ja vaikuttajilta kerättyihin tietoihin ja arvioihin eri toimijoiden suuruusluokasta.

Instagram oli vaikuttajien mielestä tärkein markkinointikanava. Asteikolla 1–5 Instagramin lukema oli 4,6.

Toiseksi tärkein oli Tiktok jonka keskiarvo oli 2,7, ja kolmanneksi tärkein erilaiset tapahtumat, jotka arvioitiin keskimäärin tärkeysarvosanalla 2,2.

Kärkikolmikon takan tulivat blogit (1,9), Youtube (1,5), Facebook (1,5) ja Linkedin (1,3).

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa