Helsingin kansainvälisestä markkinoinnista vastaava Helsinki Partners järjesti edellisviikolla suomalaisen onnellisuusteeman mukaisesti koirille suunnatun The Doggy Route to Happiness -nähtävyyskierroksen.
Tapahtuma järjestettiin yhtä aikaa Helsingissä järjestetyn World Dog Show 2025 -tapahtuman kanssa. Töölössä kulkenut reitti houkutteli yli tuhat nelijalkaista omistajineen ihastelemaan nähtävyyksiä.
Kuuluisa Sibelius-monumentti muuttui koiraystävälliseksi Stickeliukseksi, ja kahvila Regatta sai viikonlopun ajaksi nimen Dogatta. Reitin suosituimpiin pysähdyksiin kuuluva Stickelius-monumentti oli koirien mittakaavassa rakennettu versio Sibelius-monumentista, joka on koottu kepeistä.
Tapahtumaa mainostettiin koiran korkeudelle sijoitetuilla ulkomainoksilla, joiden värimaailma suunniteltiin koirille mieluisaksi ja joihin lisättiin ripaus narttukoiran virtsaa, jotta ne herättäisivät nelijalkaisten huomion.
Koirareitti keräsi huomiota myös maailmalla yli 200 mediaosuman verran. Aiheesta kertoivat muun muassa Creative Boom ja Italian suurin päivälehti La Repubblica.