Unsplash
Mainonta

Uber tuo palveluunsa mielenkiintoisen mainosominaisuuden

24.10.2022 11:00
Toni Rajamäki
Uberilla on kovat tavoitteet mainospuolella. Nyt palveluun saapuu hyperlokaaliin kohdentamiseen perustuva mainosominaisuus.

Kuljetuspalvelu Uberilla on runsaasti ensimmäisen osapuolen dataa, jonka yhtiö aikoo valjastaa koviksi mainostuloiksi. Uber on ollut mainosmarkkinassa jo pari vuotta, mutta mainospuoli on vasta alkutekijöissä.

Nyt Uber on kuitenkin tuomassa palveluunsa uuden ja hyvin mielenkiintoisen mainosominaisuuden, johon kohdistunee suuri mielenkiinto mainostajien keskuudessa. Yhtiö kertoi, että uudella ominaisuudella mainostajat voivat tavoittaa ihmiset matkustajien omilla reiteillä hyperlokaalilla kohdentamisella. Kohdentamiseen käytetään Uberin omaa dataa, joka on iso valttikortti tämän päivän datamarkkinassa.

Asiakkaat näkevät kohdennettua mainontaa koko tilausprosessin ajan aina kyydin varaamisesta matkan loppuun asti. Tällöin esimerkiksi matkustajan määränpään lähettyvillä oleva ravintola voi tavoittaa matkustajan juuri ennen kuin hän on määränpäässään.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Ensimmäisiin uuden ominaisuuden kokeilijoihin lukeutuvat muun muassa Heineken ja NBCUniversal. Ominaisuus on myös ruoankuljetuspalvelu Uber Eatsissa.

– Meillä on maailmanlaajuisena yleisönä arvokkaita, ostohaluisia kuluttajia, jotka kertovat ydinliiketoimintamme avulla, minne he haluavat mennä ja mitä he haluavat saada. Kun nämä kuluttajat tekevät ostopäätöksiä samalla kun he odottavat pääsevänsä määränpäähän tai saavansa toimituksen, voimme sitouttaa heidät brändien viesteillä, jotka ovat relevantteja heidän ostopoluillaan, kertoo Uberin mainontayksikön johtaja Mark Grethert tiedotteessa.

Vuonna 2020 Uber lanseerasi ulkomainokset takseihin, ja Uber Eats -sovelluksessa ja Uberin uutiskirjeessä on paikat sponsoroiduille mainoksille. Tulevaisuudessa Uber-autoissa saattaa olla matkustajien käyttöön tarkoitetut tabletit, joissa esitetään mainoksia.

Uberin tiedetään tavoittelevan suuria mainostuloja tulevaisuudessa. Viime vuonna yhtiön mainontayksikön liikevaihto oli 141 miljoonaa euroa.