Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Työpaikan vaihtaminen on ollut viimeisen vuoden aikana yleisintä markkinointi- ja viestintäalalla – apua vapaa-ajan haasteisiin ei alalla usein heltiä

16.1.2026 12:30
Mikko Perttunen
Onnellisuus on alalla kasvanut hieman, ja toimiala nähdään myös houkuttelevana muilla toimialoilla työskentelevien näkökulmasta.

Työelämäyhtiö Baronan vuosittain toteuttamasta työelämätutkimuksesta selviää, että kaikkein ahkerimmin työpaikkaa vaihdettiin viime vuonna markkinointi- ja viestintäalalla.

Työpaikkaa viime vuonna vaihtoi 21 prosenttia markkinointi-, viestintä-, media- tai vastaavalla luovalla alalla työskentelevistä kyselyyn vastanneista. Vuotta aiemmin osuus oli 15 prosenttia.

38 prosenttia alalla työskentelevistä harkitsee nyt työpaikan vaihtoa. Tämä osuus oli vuotta aiemmin 33 prosenttia.

MAINOS

Kaikkien vastanneiden perusteella työpaikan vaihdon harkitsemisen yleisin syy on palkka, jonka mainitsee 61 prosenttia vastaajista. Vuosi sitten luku oli 69 prosenttia, joten sen merkitys on vähentynyt. Työn merkityksellisyys sen sijaan korostuu aiempaa enemmän työpaikan vaihtamista harkitsevilla. 29 prosenttia vastaajista mainitsee tämän harkinnan syyksi, kun vuosi sitten luku oli 23 prosenttia.

40 prosenttia niistä markkinointi- ja viestintäalan työntekijöistä, jotka eivät harkitse työpaikan vaihtoa, kertoo syyksi sen, että sopivia avoimia työpaikkoja ei ole tarjolla.

Markkinointi- ja viestintäala kiinnostaa kuitenkin kokonaan toimialan vaihtoa harkitsevia. 19 prosenttia toimialan vaihtoa harkitsevista kertoo markkinointi- ja viestintäalan kiinnostavan eniten.

63 prosenttia alan työntekijöistä tekee etätyötä vähintään yhtenä päivänä viikossa. Vain 24 prosenttia toimialan vastaajista kokee, että etätöitä on rajoitettu.

Markkinointi- ja viestintäalalla suositaan verrattain paljon sosiaalisesti aktiivisia persoonia hiljaisten persoonien kustannuksella. 49 prosenttia vastaajista on samaa mieltä tämän väitteen kanssa. Luku on kaikista toimialoista suurin.

Henkisesti hyvinvoivaksi ja onnelliseksi markkinointi- ja viestintäalalla työskentelevistä tuntee itsensä 69 prosenttia. Kasvua viime vuoteen nähden on kaksi prosenttiyksikköä. Vain 29 prosenttia alalla työskentelevistä vastaajista kuitenkin kertoo saavansa työpaikalla apua muihin kuin työhön ja terveyteen liittyviin ongelmiin. Osuus on matalampi ainoastaan kiinteistönhuolto- ja siivousalalla.

Vain 23 prosenttia alan vastaajista kertoo työpaikalla olevan oikeanlaiset kanavat vapaa-ajan hyvinvointihaasteiden käsittelyyn. Tämäkin osuus on kyselyn matalin.

Vuodesta 2021 lähtien toteutetussa Työelämätutkimuksessa haastateltiin 2 052 työssäkäyvää, 18–67-vuotiasta suomalaista. Tutkimus jakautuu viiteen osa-alueeseen: työpaikka ja työura, osaaminen, hyvinvointi, tekoäly sekä työelämän kansainvälistyminen. Sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan edustavan tutkimuksen aineiston keräsi Norstat marras-joulukuussa 2025.