Unsplash/Charles Deluvio
Ilmiöt

Tutkimus osoittaa, että somevaikuttajia kannattaa hyödyntää vastuullisuusviestinnässä

17.6.2021 11:35
Toni Rajamäki
Somevaikuttajilla voi olla iso rooli yritysten vastuullisuusviestinnässä.

Somevaikuttajat tuovat ison mahdollisuuden yritysten vastuullisuusviestintään, kertoo tuore tutkimus, jonka toteutti vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys PING Helsinki yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Tutkimuksen rahoitti Media-alan tutkimussäätiö.

Tutkimuksesta selviää, että somevaikuttajien ääni on vaikuttavampi kuin jopa perinteisen median ääni. Tämä pätee etenkin nuoriin.

– Somevaikuttajat ovat tehokkaita vastuullisuusviestijöitä. Vaikuttavuus perustuu osaltaan mahdollisuuteen olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että somevaikuttajilla on merkittävä rooli faktoihin perustuvassa viestinnässä, toteaa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Essi Pöyry tiedotteessa.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten erilaiset yhteiskunnallisesti kantaaottavat vaikuttajasisällöt vaikuttavat kuluttajien asenteisiin ja päätöksiin. Tutkimuksen pääteemoina olivat koronarokote, yritysvastuullisuus ja kuntavaalit.

Vaikuttajien merkitys tuli ilmi etenkin koronaviestinnän kohdalla, sillä jopa 75 prosenttia vastaajista oli nähnyt nähnyt koronaan liittyvää viestintää somevaikuttajien tileillä. Somevaikuttajia käytettiin esimerkiksi Faktaa koronasta -hankkeessa, jossa vaikuttajien aikaan saamat tulokset olivat vakuuttavia.

– Hankkeessa mukana olleiden vaikuttajien kanavissa jaetun kyselyn mukaan lähes puolet seuraajista koki, että somevaikuttajilta saamallaan viestinnällä on ollut vaikutusta heidän käyttäytymiseensä koron-pandemian aikana, kertoo PING Helsingin toimitusjohtaja Inna-Pirjetta Lahti.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)