Brändit

Tomi Wirtanen jättää Pauligin – arvostettu brändijohtaja kertoo päätöksensä taustat

Wirtanen sanoo palaavansa markkinoinnin pariin loppuvuodesta.
Kuva:
Tomi Wirtanen jättää Pauligin – arvostettu brändijohtaja kertoo päätöksensä taustat



Lähes kolme vuotta Paulig Groupin brändi- ja portfoliojohtajana työskennellyt Tomi Wirtanen on päättänyt jättää pestinsä yrityksessä, jossa hän on rakentanut Santa Marian, Risentan, G&G Nyhtökauran ja Paulig-kahvin brändejä sekä portfolioita. Wirtanen kertoo päätöksestään MarkkinointiUutisten haastattelussa.

Wirtasen mukaan lähtöön ei liity draamaa tai minkäänlaista välirikkoa. Hän jopa sanoo toimivansa jatkossa Pauligin epävirallisena ja itsenimettynä brändilähettiläänä. Lähtöpäätöksen taustalla on se, että toimenkuvan tulevaisuus ei täysin kohdannut arvostetun markkinointijohtajan ajatusten kanssa.

– Minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa Pauligista. Uskon kuitenkin, että en ole kyseiseen tehtävään paras mahdollinen valinta, joten nyt haluan vetää happea kesän ja syksyn ajan, minkä jälkeen löydän toivottavasti itselleni paikan, jossa minä ja toimenkuva kohtaamme paremmin, Wirtanen kertoo.

Wirtanen painottaa, että markkinointi on intohimoala, jossa yksityiskohtien pitää osua kohdalleen ja jossa jokaisen pitäisi etsiä itselleen paras mahdollinen työpaikka. Siitä hyötyy työntekijä, työnantaja ja koko yhteiskunta.

– Minusta tuntuu, että moni työntekijä jää vähän kuin roikkumaan omaan työpaikkaansa hampaita narskutellen. Kannustan ihmisiä rohkeasti arvioimaan, mikä olisi heille oikea paikka tai mikä olisi itselle oikea juttu.

Nyt Wirtanen kertoo keskittyvänsä toisiin intohimoihinsa, golfiin ja padeliin. Paluu markkinoinnin pariin tapahtunee kuitenkin vielä tämän vuoden aikana.

– Loppuvuodesta katsotaan, jos löytäisin uuden sopivan työpaikan. Sydämeni sykkii markkinoinnille ja brändeille yhtä vahvana kuin aina ennenkin.

Unelmatyönantajaansa Wirtanen ei paljasta, mutta hän antaa vahvan vinkin siitä, minkälaisen brändin palvelukseen hän voisi astua.

– Ylivoimainen brändisuosikkini on Nike. En sano, että se olisi unelmatyönantajani, mutta jokaisen brändin pitäisi pyrkiä heidän tasolleen mitä tulee brändin rakentamiseen, tarinankerrontaan, kannanottoihin ja tekemisen rohkeuteen.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa