Myynti

Tapahtumayhtiö Loud'n Live Promotionsin toimitusjohtajaa vastaan syyte maksamattomista Teosto-korvauksista

9.4.2026 8:00
Mikko Perttunen
Kalle Keskinen kiistää tahallisuuden.

Loud'n Live Promotions Oy kertoo, että yhtiön toimitusjohtajaa Kalle Keskistä vastaan on nostettu syyte Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen.

Syyte tulee yhtiön mukaan julki kesän jälkeen, ja se liittyy vuosien 2015–2022 aikana yhtiön järjestämiin tapahtumiin.

MAINOS

Syytteen aiheena on epäilty törkeä petos, joka liittyy maksamatta jääneisiin Teosto-korvauksiin. Keskinen kiistää syyllistyneensä rikoksiin. Keskisen mukaan Teosto väittää, että yhtiö on jättänyt maksamatta Teosto-korvauksia yhteensä yli 160 000 euron arvosta edellä mainittuina vuosina.

– Kiistän ehdottomasti kaikenlaisen tahallisuuden. Lisäksi kiistanlainen oikea summa on huomattavasti pienempi. Teosto ei ole esimerkiksi huomioinut omissa laskelmissaan kymmeniä korona-aikana ja muutoin peruuntuneita tapahtumia, joiden lipunmyyntitulot ovat palautuneet asiakkaille, Keskinen kertoo tiedotteessa.

Koskisen mukaan Tostolle maksamaton määrä on syntynyt merkittävältä osin Koskisen ja yrityksen tuolloisen henkilökunnan osaamattomuudesta sekä liiallisesta työpaineesta.

– Olemme halunneet löytää asiassa sovintoratkaisun ja yrittäneet neuvotella Teoston kanssa. Olimme valmiita jo syys-lokakuussa 2025 maksamaan kokonaisuudessaan kaiken oikeaksi todistettavan velkasumman välittömästi pois. Tämä ei kuitenkaan Teostolle sopinut edes tapaamisen aiheeksi, vaan he veivät tapauksen rikoskäsittelyyn, Koskinen kertoo.

Loud'n Live Promotions Oy on ollut vuodesta 2023 alkaen yritysjärjestelyssä. Yhtiön mukaan se on suorittanut sittemmin tarkoin kaikki velvollisuutensa. Esimerkiksi Teostolle yhtiö kertoo maksaneensa vuonna 2025 korvauksia kaikkiaan 208 000 euron edestä.

Yhtiön mukaan nyt käynnissä olevalla prosessilla ei ole merkitystä vuoden 2026 aikana toteutettaviin yhtiön järjestämiin festivaaleihin ja muihin tapahtumiin.

Yhtiö julkistaa lisäksi lähiaikoina monia uusia tapahtumia.