Unsplash
Digitaalisuus

Tanskalaiset totesivat Google Analyticsin lainvastaiseksi

26.9.2022 11:50
Toni Rajamäki
Aiemmin työkalu on linjattu laittomaksi muun muassa Itävallassa.

Tanskan dataviranomainen The Danish DPA on sanonut, että Google Analytics on maassa lainvastainen. Lainvastaisuus syntyy Euroopan tietosuoja-asetuksen GDPR:n lakien myötä. Ongelma koskee yritysten keräämää henkilödataa, jota ei saa siirtää Euroopan ulkopuolelle. DPA kuitenkin sanoo, että kyseessä on ainoastaan ohjeistus, ei linjaus.

Ennen Tanskan dataviranomaisia monet Euroopan maat ovat todenneet Google Analyticsin vanhan version lainvastaiseksi. Yksi paljon huomiota saaneista tapauksista nähtiin Itävallassa, mutta vastaavanlaisia linjauksia on nähty myös Hollannissa, Ranskassa ja Italiassa. Sittemmin Google on julkaissut uusia versioita työkalusta, ja esimerkiksi uusimmassa päivityksessä Analytics ei tallenna käyttäjien IP-osoitteita.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Tanskan dataviranomaisten mukaan maan päätös noudattaa yhteistä eurooppalaista linjausta.

– GDPR on luotu suojelmaan eurooppalaisten yksityisyyttä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että käyttäjän pitäisi pystyä vierailemaan sivustolla niin, ettei data päädy vääriin käsiin. Olemme tarkastelleet Google Analyticsin mahdollisia asetuksia ja tulleet siihen päätelmään, ettei työkalua voi käyttää ilman lisätoimenpiteitä, sanoo Tanskan dataviranomaisten Juhl Holst.

“Väärillä käsillä” tarkoitetaan Googlen tapauksessa Yhdysvaltoja. Yhdysvaltain laki mahdollistaa sen, että tiedusteluviranomaiset saavat halutessaan henkilötietoja jenkkiyhtiöiltä, mikä aiheuttaa ristiriidan EU-lakien valossa.

Tanskan dataviranomaisten mukaan Google Analyticsia käyttävien yritysten – joita on paljon – täytyy lopettaa työkalun käyttö kokonaan tai muuttaa asetuksia GDPR:n mukaiseksi.

Google Analyticsin kohdalla esiin nousseet ongelmakohdat koskevat kaikkia Euroopan ulkopuolella operoivia yrityksiä, jotka keräävät henkilödataa. Esimerkiksi Meta on jo uhannut viedä Facebookin ja Instagramin pois Euroopasta, koska yhtiön datakäytännöt ovat EU:n mielestä laittomia.

Lue myös:

Asiantuntijat povaavat: Yhdysvaltalaisten mainos- ja markkinointiteknologioiden käyttö vaarassa EU-viranomaisten Google Analytics -päätösten myötä

GDPR-kohu Googlen ympärillä muuttanee markkinointia, sanoo asiantuntija

Juttua korjattu 26. syyskuuta 2022 kello 12.55: Lisätty, ettei kyseessä ole linjaus, vaan ohjeistus. Lisäksi lisätty maininta siitä, että aiemmin Euroopassa tehdyt päätökset koskevat Analyticsin vanhempaa versiota.