Kuva: Helsingin Messukeskus
Myynti

Taloustutkimus: Helsingin Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa vuonna 2025

2.6.2026 14:15
Mikko Perttunen
”Suurtapahtumat voivat jopa heilauttaa yksittäisen kuukauden bkt-lukuja.”

Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen liikevaihdon ja yli miljoonan kävijän vuosi 2025 näkyi myös tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvuna.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle nousi 304 miljoonaan euroon ja työllisyysvaikutus 4 140 henkilötyövuoteen.

MAINOS

Helsingin Messukeskuksen 304 miljoonan euron tulovaikutuksesta yli neljännes eli 79 miljoonaa euroa käytettiin kahvila- ja ravintolapalveluihin. Hotellien osuus oli 16 prosenttia eli 49 miljoonaa euroa.

Liikennepalveluiden osuus kulutuksesta oli 36 miljoonaa ja kestokulutustavarakaupan 9 miljoonaa euroa. Loput 131 miljoonaa euroa jakautuvat laajalle joukolle erilaisia palveluita.

– Tavoitteenamme on kasvattaa tulovaikutus 400 miljoonaan euroon vuoteen 2030 mennessä. Suurtapahtumat voivat jopa heilauttaa yksittäisen kuukauden bkt-lukuja, Suomen Messujen toimitusjohtaja Veronica Lindholm sanoo tiedotteessa.

Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan kuuden messu- ja tapahtumakeskuksen – Eventum Lahden, Jyväskylän Messujen, Pohjois-Suomen Messujen, Suomen Asuntomessujen, Suomen Messujen ja Tampereen Messujen – tiloissa järjestettyjen tapahtumien tulovaikutus oli 530 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 7 220 henkilötyövuotta vuonna 2025.

Ota yhteyttä

Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.