Unsplash/Joshua Earle
Mainonta

Tällä tavoin koronapandemia on vaikuttanut ulkomainontatapoihin

14.4.2021 11:30
Toni Rajamäki
Pandemia ja siitä seuranneet rajoitukset ovat muuttaneet suomalaisten liikkumista.

Lähes koko markkinointikenttä on kokenut muutoksia koronapandemian takia, koska ihmiset ovat joutuneet tehdä radikaaleja muutoksia elintapoihinsa. Tämä on johtanut siihen, että markkinoijat ovat osittain joutuneet keksiä uusia keinoja tavoittaakseen kuluttajat yhtä kattavasti kuin aiemminkin.

Uusia tapoja on jouduttu miettiä etenkin ulkomainonnan suhteen, sillä ihmiset pysyvät nyt enemmän kotonaan kuin ennen korona-aikaa. Yksi selkeä huomio on se, että digitaalinen ulkomainonta kuuluu kriisin voittajiin, sanoo ulkomainosyhtiö Clear Channelin markkinointijohtaja Pilvi Rissanen.

– Asiakkaat tekevät nyt päätöksensä mediaostoista hyvin lyhyellä aikajänteellä. Ulkomainonnassa digitaalisuus on voittaja muun muassa sen joustavuuden ja nopeuden vuoksi, ja tämä on lisännyt digitaalisten ulkomainoskampanjoiden osuutta entisestään, Rissanen sanoo MarkkinointiUutisille.

Clear Channelin selvityksen mukaan ihmisten liikkuminen on tällä hetkellä hyvin erilaista kuin ennen koronaa. Viikoilla 12–14 kauppakeskusten kävijämäärät olivat reilut 30 prosenttia pienempiä kuin alkuvuoden 2020 vertailuajankohtana. Julkisen liikenteen käyttäjämäärät ovat olleet lähes puolet pienempiä kuin viime vuonna.

Viime vuoteen verrattuna tieliikenteen ja kevyen liikenteen määrät ovat kasvaneet, mutta ne ovat yhä jäljessä alkuvuoden 2019 luvuista, jolloin koronasta ei ollut vielä tietoakaan.

Ihmisten liikkumistottumusten muuttuminen vaikuttanut muun muassa julkisen liikenteen mainontaan. Ei vaan määriin, vaan myös mainoksien tyyleihin.

– Julkisen liikenteen mainonta on vähentynyt jonkin verran, ja sitä on kohdennettu hieman eri ympäristöihin kuin aiemmin. Viestintää on myös suunnattu enemmän kotimaisille julkisen liikenteen käyttäjille ja vähemmän turisteille. Viestinnässä on ollut esillä vastuullisuus ja turvallisuus.

Viestintää on myös suunnattu enemmän kotimaisille julkisen liikenteen käyttäjille ja vähemmän turisteille.

Kauppakeskusten kävijämäärät palasivat viime vuonna alkushokin jälkeen hetkellisesti lähes normaaleihin lukemiin, mutta koko vuoden kävijämäärät laskivat noin 23 prosentilla. Lukema on luonnollisesti vaikuttanut negatiivisesti kauppakeskusten mainosmyyntiin, mutta Rissanen uskoo, että normaaleihin myyntilukemiin päästään jo tänä vuonna.

– Uskomme, että vuoden 2021 jälkipuoliskolla olemme jo hyvin normaalissa myyntitilanteessa kauppakeskusympäristöön liittyen, Rissanen viittaa Clear Channeliin, joka on kasvattanut kauppakeskusverkostoaan kriisitilanteesta huolimatta.

Nykytilanteessa ulkomainonnan haasteet pysyvät kuitenkin samana: muun muassa kauppakeskuksissa ja julkisessa liikenteessä ei tavoiteta ihmisiä normaaliin tapaan ennen kuin koronatilanne hellittää. Siitä huolimatta on mahdollista, että digitaalinen mainonta voi olla jo nyt tehokkaampaa kuin ennen kriisiä, sillä kiihtynyt digitalisaatio on luonut innovatiivisia ratkaisuja kasvavissa määrin.

– Tästä on hyvänä esimerkkinä tekoälyä mainonnan optimoinnissa hyödyntävät toteutukset tai kohderyhmälähtöinen ulkomainonnan suunnittelu. Myös digitaalisten myyntikanavien kehitystä, kuten esimerkiksi ohjelmallista ostamista, on lähdetty vauhdittamaan entisestään. Lisäksi digitaaliset ostotavat tulevat mahdolliseksi jopa aikaisemmin kuin alun perin ajattelimme, Rissanen paljastaa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)