
Vuoden 2026 Suomen paras lounasravintola on valittu, ja voittoon nousi tiukan äänestyksen tuloksena Rami Visulahti.
Mikkeliläinen lounasravintola on kuulunut valtakunnalliseen kymmenen kärkeen jo viiden kisavuoden ajan, mutta ei ole aiemmin voittanut titteliä.
Toiseksi kilpailussa sijoittui tänä vuonna lapinlahtelainen Matin ja Liisan Asema ja kolmanneksi tamperelainen Ravintola Onni ja Leo.
Tänä vuonna ääniä annettiin yhteensä 90 628 kertaa 5 320 ravintolalle.
Edellä mainittujen lisäksi kymmenen kärkeen nousi lounasravintoloita Vantaalta, Taivassalosta, Lahdesta, Kuopiosta, Oulusta, Turusta ja Kokkolasta.
1. Rami Visulahti (Ramin Konditoria Kahvila Oy), Mikkeli
2. Matin ja Liisan Asema, Lapinlahti
3. Ravintola Onni ja Leo, Tampere
4. Bistro Liekki Talvikkitie, Vantaa
5. Grillikahvila Meriportti, Taivassalo
6. Bistro Well, Lahti
7. Raastantien huoltoasema, Kuopio
8. Garam Masala, Oulu
9. Lempilounas Oy, Turku
10. 100MA Social, Kokkola
Helsinkiläisiä lounasravintoloita ei päässyt valtakunnalliseen kymmenen kärkeen. Paikallisesti Helsingin parhaaksi lounasravintolaksi äänestettiin Ristorante Bello. Espoon paras oli Täffä Lunch.
Suomen paras lounas -kilpailun järjestää työsuhde-etuja tarjoava Edenred.
Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.