Pääomasijoittajat ry
Ilmiöt

Suomeen tehtiin viime vuonna startup-sijoituksia yli miljardilla eurolla – yksisarvisia löytyy jo kymmenen

21.4.2022 11:05
Toni Rajamäki
Suomalaisen startup-kentän ekosysteemin kehitys toi yrityksille ennätyssuuren potin.

Suomalaiset startupit keräsivät viime vuonna ensimmäistä kertaa yli miljardi euroa rahoitusta kokonaispotin noustua 1,2 miljardiin. Pääomasijoittajat ry kertoi viime vuoden luvuista torstaina tiedotustilaisuudessaan.

Rahoitusmäärän kasvu on ollut parina viime vuotena vahvaa. Vuonna 2020 rahoitusta kerättiin 921 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 509 miljoonaa euroa. 

Suurimpana sijoittajaryhmänä on ulkomaiset VC-sijoittajat eli pääomasijoitusyhtiöt, joiden sijoitussumma yli tuplaantui vuodessa. Vuonna 2021 ulkomaiset VC-sijoittajat laittoivat suomalaisiin startupeihin 553 miljoonaa euroa. Yhteensä ulkomailta tuli 71 prosenttia kaikista sijoituksista.

Viime vuonna suurimman sijoituksen sai Wolt, joka keräsi 440 miljoonan euron potin ennen kuin yritys myytiin yhdysvaltalaiselle Doordashille seitsemän miljardin euron osakevaihdolla. Aiven puolestaan keräsi kahden kierroksen aikana yhteensä 136 miljoonaa euroa ja Oura 83 miljoonaa euroa. Suomalaisittain isoihin summiin ylsivät myös Tesseract (22 miljoonaa euroa), Fiksuruoka (19) ja Dispelix (19).

Myös suomalaiset markkinointialan teknologia-startupit saivat osansa potista. Muun muassa Leadoo MT kertoi alkuvuodestaan viiden miljoonan euron rahoituksestaan.

– Suomalaisittain nämä ovat fantastisia uutisia. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että startup-kentän ekosysteemimme on kehittynyt valtavasti viime vuosien aikana. Meillä on paljon menestyviä sarjayrittäjiä, ja rahoituskenttä on sekä kasvanut että monipuolistunut. Meillä on aikaisempaa enemmän isoja kotimaisia VC-rahastoja, olemme saaneet paljon kansainvälistä pääomaa ja meille on syntynyt teemarahastoja, Pääomasijoittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Janne Holmia (kuvassa) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Holmia sanoo, että omalla tavallaan myös koronapandemia on vauhdittanut suomalaisten startupien kehitystä, sillä suomalaiselle teknologiaosaamiselle on ollut kysyntää yritysten digitalisaation kiihdyttyä.

– Meillä on paljon teknologia-startupeja, jotka hyötyvät tästä kehityksestä. Uskomme myös, että kehitys jatkuu.

Sijoitusten kappalemäärä on pysynyt tasaisena, mutta rajua kasvua tapahtuu kasvaneiden sijoitussummien myötä. Jo 14 yritystä on kerännyt vähintään 70 miljoonan euron rahoituksen.

Hieno uutinen on myös se, että Suomesta löytyy jo vähintään 10 yksisarvista – eli yli miljardin euron arvoista yksityisesti omistettua yritystä. Viime vuonna joukkoon nousi muun muassa Aiven. Muut ovat Wolt, Relex, Oura, Rovio, Hmd Global, Small Giant Games, CRF Health, MySQL ja Supercell.

– Yksisarvisten määrä on varmuudella jo 10, ja jatkuvasti syntyy lisää, sanoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.

Pääomasijoittajat ry pitää seuraavina potentiaalisina yksisarvisina muun muassa Supermetricsiä, Swappieta, Spinnovaa ja Metacorea.

Lue myös: Aivenin markkinointijohtaja kertoo, miksi 100 miljoonan dollarin rahoituksen kerännyt suomalaisyritys menestyy kansainvälisillä markkinoilla

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Siemenvaiheen rahoitukset tärkeässä roolissa

Janne Holmian mukaan suomalaisen startup-kentän kehityksessä yhtenä kasvuntekijänä ovat olleet kasvaneet siemenrahoitukset. Kasvu oli merkittävää etenkin viime vuonna.

Yhteensä siemenvaiheen rahoituksia tehtiin 45 miljoonalla eurolla, ja kasvua nähtiin vuoteen 2020 verrattuna hurjat 137 prosenttia. Suomalaisten VC-sijoittajien tekemät siemenvaiheen sijoitukset lähes tuplaantuivat vuodessa.

– Ilman aikaisemman vaiheen sijoittajia tulisi paljon vähemmän yrityksiä, jotka nousisivat siihen kokoluokkaan, joissa meillä (isoilla VC-sijoittajilla) on mahdollisuus päästä tukemaan yrityksiä, sanoo Holmia, joka työskentelee pääomasijoitusyhtiö Verdanen leivissä.

Tärkeässä roolissa ovat olleet myös ulkomaiset sijoittajat ja ulkomainen raha. Kehittynyt ja kansainvälistynyt startup-kenttä on kasvun lähtökohtana. Kansainvälistymistä syntyy muun muassa menestyneiden startupien ja suomalaisten VC-sijoittajien ulkomaille tekemien sijoitusten myötä. Suomalaiset VC-sijoittajat tekivätkin viime vuonna ennätyksellisen paljon sijoituksia sekä Suomeen että ulkomaille. Nämä kaikki vaikuttavat muun muassa suomalaisten VC-rahastojen houkuttelevuuteen ja sitä kautta ulkomaisen pääoman valumiseen Suomeen.