Kuvaaja:
Tim Gouw / Unsplash
Ilmiöt

Suomalaiset aloittivat omien joululahjojensa myynnin jo aattoiltana

15.1.2024 7:50
Mikko Perttunen
Huonekalut hallitsevat vuoden 2023 haetuimpia käytettyjä tavaroita.

Joulun jälkeinen aika on suomalaisten aktiivisinta aikaa käytetyn tavaran myynnille. Nyt tavara on liikkunut vilkkaasti tavanomaistakin kauemmin, kerrotaan Torin tiedotteessa.

– Antamisen juhlaa seuraa myymisen juhla. Vuoden viimeisen ja vuoden ensimmäisen viikon käyttäjämäärä oli nyt seitsemän prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Jouluaaton jälkeisellä viikolla suomalaiset latasivat Toriin noin 200 000 uutta ilmoitusta. Se on neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2022, Torin johtaja Jenni Tuomisto kertoo tiedotteessa.

Joululahjojen käynnistämällä käytetyn tavaran kaupalla on selkeä alkamisaika. Jouluaattona iltakuudelta Torin käyttäminen kiihtyy merkittävästi. Toiset myyvät saamiaan joululahjoja, toiset puolestaan vanhempaa tavaraa saatujen joululahjojen tieltä.

Lelujen myynti-ilmoituksia julkaistiin jouluaaton jälkeisellä viikolla noin 6 500.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Vuosi 2023 lisäsi käyttötavarakauppaa Torissa 10,5 prosenttia. Kaikkinensa, autot ja autonosat mukaan lukien, Torin kautta tienattiin viime vuoden aikana yhteensä 0,72 miljardia euroa. Viikoittaisten käyttäjien määrä kasvoi myös 5,5 prosenttia.

– Vertaiskaupan suosio on yksi tämän hetken megatrendeistä. Se tässä näkynee. Kun on kasvanut joukko, jolla on kokemusta vertaiskaupasta, on kasvanut myös ihmismäärä, jolla on pohjaa laittaa tavarat liikkeelle, Tuomisto toteaa.

Haetuimmat tavarat Torissa vuonna 2023

1. Marimekko

2. Sohva

3. Lipasto

4. Ruokapöytä

5. Matto

6. Nojatuoli

7. Artek

8. Sohvapöytä

9. Schleich

10. Sänky