Unsplash/Alyssa Strohmann
Ilmiöt

Suomalaisella muotialalla merkittävät kansainväliset kasvumahdollisuudet – ”Voimme hyödyntää vastuullisia innovaatioita ja digitalisaatiota”

23.2.2022 13:55
Minna Lehto
Kansainvälinen muotiala elää teolliseen vallankumoukseen verrattavissa olevaa murroskautta, todetaan Business Finlandin teettämässä raportissa.

Suomalaisilla muotialan yrityksillä on nyt poikkeuksellinen kasvun paikka, kun megatrendit ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät erityisesti vastuullisen muodin ja suoran kuluttajakaupan kysyntää. Kansainvälinen kasvu edellyttää suomalaisen muotialan kansainvälisen näkyvyyden ja kotimaisuuden arvostuksen lisäämistä.

Muutos avaa oven brändeille, joiden vahvuuksia ovat pikamuodista poikkeava toimintakulttuuri ja vahva suunnitteluosaaminen. Suomalaiset toimijat voivat hyötyä myös Suomen kiertotalousosaamisesta sekä perinteisestä teknologiakeskeisyydestä.

Muotialan kokonaiskasvu on ollut jo viiden vuoden ajan hidasta, mutta monien muodin osa-alueiden, kuten vastuullisen muodin sekä suoran kuluttajakaupan kasvu on ollut jopa kaksinumeroisella tasolla.

Lue myösTekstiili- ja muotialan yrityksillä on halukkuutta investoida kansainväliseen markkinointiin

– Muotialan osalta on tärkeää hahmottaa ekosysteemin nykytila, tavoitteet ja kasvun ja kansainvälistymisen pullonkaulat ja näihin liittyvät toimenpiteet. Vastuullisuuteen, korkeaan arvonlisään ja digitaalisuuteen perustuvat kehitysnäkymät tekevät tästä ekosysteemistä mielenkiintoisen, sanoo Kenneth Nyholm, Business Finlandin Head of Creative tiedotteessa.

Business Finlandin teettämä raportti analysoi haastattelujen, työpajatyöskentelyn ja kyselytutkimuksen pohjalta suomalaisen muotialan kansainvälisen kasvun pullonkauloja. Kasvua jarruttavat monialaisen yhteistyön puute, uusien muotikonseptien pieni määrä, rahoituksen saatavuus ja muodin arvostuksen puute Suomessa.

– Suomalaisen viennin rakenne on painottunut koneiden, laitteiden ja teknologian B2B-myyntiin. Kuluttajatuotteiden osuus viennistä on ollut pitkään huolestuttavan matala. Nyt meillä on erinomaiset mahdollisuudet kasvattaa kansainvälistä kuluttajakauppaa tekstiili- ja muotialalla. Vastuullisia innovaatioita ja digitalisaatiota hyödyntäen voimme tarjota uutta suuntaa koko toimialalle globaalisti, toteaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Raportin mukaan kansainvälisen kasvun vauhdittamiseksi tärkeintä olisi rakentaa alan ekosysteemiä pitkäjänteisesti monivuotisen kansallisen kasvuohjelman avulla. Lyhyellä aikavälillä ensisijaista olisi rakentaa ohjelma digitalisaatiota hyödyntävien kansainvälistyvien kuluttajabrändien kasvun tukemiseksi. Lisäksi tulisi luoda houkutteleva muotialan tapahtuma, joka houkuttelee ulkomaisia sijoittajia ja mediaa Suomeen sekä tukea yritysten verkostoitumista ja vertaisoppimista.

Lue myösZalando panostaa isoin toimin kestävään kehitykseen, koska puolet kuluttajista ei ymmärrä, mitä kestävyys tarkoittaa – "Meidän on korjattava tämä ristiriita nyt"

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)