Meillä synkkaa! Kulkee lujaa, kun ideoidaan. Vitsailemme, ja silti hommat hoituvat. Saamme yhteistyöllä haluttuja tuloksia aikaan. Kiität, kuinka materiaalini pelastavat sinut sisäisissä palavereissa ja auttavat argumentoimaan suunnittelemiamme toimenpiteitä eteenpäin.

Kippis! Skolaamme lounasviinillä, sillä yhteistyömme tulokset puhuvat jälleen puolestaan. Jopa pomosi kehuu ettei muista vastaavia markkinointi-investointien tuottoprosentteja. Hehkut, ja otamme jälkiruokakahvikupeilla toisen skoolauksen. Tästä on hyvä jatkaa.

Sitten et yhtäkkiä vastaakaan meiliini. Etkä puheluuni. Kun lopulta saan sinut kiinni, kuulostat robotilta.

Työni elää symbioosissa kalenterisi kanssa. Maanantaisin olet tiimipalaverissa ja torstaisin johtoryhmässä. Tiistaisin on nuoremman lapsen voimistelu. Lenkkeilet aamulla ennen palavereihin keskittymistä, ja lenkiltä saamistani viesteistä tunnistan, millä jalalla olet sängystä noussut. Kun koiralla on ollut ripuli tai uusien tavoitteiden aiheuttama stressi on jättänyt yöunesi vähäisiksi, tukeudut osaamiseeni entistä tiiviimmin. Näinä päivinä koitan muistaa, että ärräpäät eivät ole suoraan minulle.

Sitten et yhtäkkiä vastaakaan meiliini. Etkä puheluuni. Kun lopulta saan sinut kiinni, kuulostat robotilta.

Äänesi on totinen. Vitsit vähissä. Tiedän, että nyt se sitten taas alkoi: sopimusneuvotteluiden kausi.

Seuraavat kuukaudet esitämme ventovieraita toisillemme. Istumme vuosisuunnittelubriiffeissä tutustumassa toisiimme – kertomassa molemmin puolin asioita, jotka jo tiedämme. Joskus mukana on suurempiakin seurueita meidän kummankin organisaatioistamme. Meiliboksin kilotavurajat ovat kovilla, kun viestimme kantavat mukanaan ennätysmäärää liitteitä. Välillä niiltä vaadittava todistustaakka on kuin murhasta syytetyllä. Excelien joka ikinen lähetetty solu ja kappale käy syynin, joka vastaa elokuvista tuttua valtion johtotehtäviin hakevan taustatutkimusta.

Sitten tulee kuuluisan loppunäytöksen aika: saan kutsun tulla käymään toimistollasi.

Tekisi mieli nauraa tälle teatterille.

Sitten tulee kuuluisan loppunäytöksen aika: saan kutsun tulla käymään toimistollasi. Lyhyessä viestissä muistat kertoa, että tapaamisen aikaa ei käy vaihtaminen. Kyseessä on aivan kasuaali tapaaminen. Jutellaan pikkuisen yhdessä, riittää että tulen yksin, kummemmin ei tarvitse valmistautua.

Näytät hieman nololta, kun tulet noutamaan minua aulasta neuvotteluhuoneeseen. Siellä on vastassa konklaavi hankinnasta markkinointiin sekä toisia kumppaneitanne. Pikkuinen juttelu osoittautuu kovaksi tulitukseksi yhteistyömme historiasta, hinnoista, tiimimme kokoonpanosta, asemastanne muiden kumppaniemme hierarkiassa. Memo palaverista on tiivis ja lyhyt: kaikki on huonosti ja muutoksia tarvitaan paljon. Ryöpytys tuntuu taktiselta ansalta, ja huomaan, että poskiasi hieman punoittaa.

Koko palaverin aikana et sano minulle mitään. Kurkkaan suuntaasi ovelta lähtiessäni. Et vilkaisekaan minuun. Voisin jakaa suorituksestasi taas Oscarin.

Kun sopimuspaperi saa mustat nimikirjainkoukerot kahteen samansisältöiseen kappaleeseen, olet taas kuin aikoinaan: soittelemme tiuhaan ja pyydät materiaalia loppuviikon johtoryhmän kokoukseen, kerrot kuinka anoppi ärsytti viikonloppuna ja kysyt ideoitani, joilla saataisiin tulevien teemaviikkojen myynti ylittämään viime vuoden huippulukemat.

Teatterikuukaudet ovat ohitse.

Kohtauksia kohtaamisista -kolumnit kuvaavat markkinoinnin alan ammattilaisten elämää kohtaaminen kerrallaan. Ilman ihmisten välisiä kohtaamisia markkinointibisneksessä ei tapahdu mitään. Siksi kohtaamistapamme ja -taitomme ovat kriittisiä alan kehittymiseksi. Kohtaamisista havaintoja tekee Marica Thorén. Thorén työskentelee MarkkinointiUutisia julkaisevassa MarkkinointiKollektiivissa.