KooKoo ja Tiktok ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä Tiktok liittyy KooKoon pääyhteistyökumppaniksi, ja somejätin logo tulee näkymään kauden aikana jääkiekon liigajoukkueen mukana.
– On erittäin hienoa, että kansainvälisesti näin merkittävä toimija on päättänyt lähteä tukemaan kouvolalaista pääsarjakiekkoilua. Yhteistyö on meille merkittävä ja se luo yhdessä muiden kumppaneiden kanssa tukevaa pohjaa alkavalle kaudelle, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi tiedotteessa.
Taustalla on muun muassa se, että Tiktok vakiinnuttaa jalansijaansa Suomessa rakentamalla Kouvolaan datakeskuksen, jonka pitäisi olla valmis ensi vuoden lopulla. Rakentamisvaiheessa miljardiluokan hankkeen on arvioitu tuovan satoja työpaikkoja Kouvolaan, ja valmistuessaan keskus työllistänee kokoaikaisesti noin 200 työntekijää.
Tiktok tulee olemaan vahvasti esillä KooKoon otteluissa ja peliasussa. Someyhtiön logo näkyy keskeisellä paikalla KooKoon pelipaitojen etuosassa sekä KooKoon kotiluolan Lumon Areenan jäässä kaukalon keskialueella.
KooKoo on ensimmäinen suomalainen urheiluseura tai -sarja, joka solmi näin laaja-alaisen yhteistyön Tiktokin kanssa.
Tiktok on toiminut virallisena sponsorina muun muassa vuoden 2020 jalkapallon EM-turnauksessa sekä ollut näkyvästi esillä esimerkiksi NHL-joukkue Washington Capitalsin peliasuissa.
– Toivomme, että Tiktokista tulee meille pitkäaikainen kumppani, joka tukee kouvolalaisen pääsarjajääkiekon kehittämistä ja vahvistamista myös tulevaisuudessa, Välimaa sanoo.
Lue myös: Onko Tiktokilla kaikki kunnossa, kun se mainostaa Helsingin Sanomissa?