Kuva: Canva Pty Ltd.
Luovuus

Sibeliuksen musiikki vapautuu tekijänoikeuksista muutaman vuoden päästä – onko kohtalo sama kuin Mikki Hiirellä?

17.5.2024 12:46
Mikko Perttunen
”Vaikka teoksen käyttö ei miellyttäisi, sitä ei ainakaan lähtökohtaisesti voi kieltää muilta, jos teoksen tekijänoikeudet ja muutkaan immateriaalioikeudet eivät ole voimassa.”

Jean Sibeliuksen musiikki vapautuu yleiseen käyttöön vuoden 2028 alussa. Teoston mukaan Sibeliuksen teokset ovat olleet vuosikymmenten ajan eniten esityskorvauksia ulkomailta keränneitä suomalaissävellyksiä.

Tekijänoikeuksien vapauduttua kansallissäveltäjän musiikki on vapaata riistaa. Se saattaa tuoda mukanaan yllättäviäkin ilmiöitä.

Suomessa ja monessa muussakin maassa tekijänoikeussuoja on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Yhdysvalloissa suoja-ajan määrittyminen on monipolvisempaa.

Esimerkiksi Mikki Hiiren varhaisinta versiota Disney-elokuvasta Steamboat Willie (1928) on saanut käyttää vuoden alusta lähtien, kun elokuvan tekijänoikeuden suoja-aika päättyi.

Disney itse oli vahvasti mukana lobbaamassa vuoden 1998 lakimuutosta, joka tunnetaan myös Mickey Mouse Protection Actina, ja jonka nojalla Steamboat Willien ja monien muiden ennen vuotta 1978 julkaistujen teosten suoja-aikaa pidennettiin 95 vuoteen. Tämäkin aika on nyt kulunut umpeen.

Mikki Hiiren ensiesiintyminen Höyrylaiva Ville -animaatiossa on tekijänoikeuksien osalta vapaata riistaa.

Mikki Hiiri -animaation pohjalta onkin nyt tekeillä muun muassa räiskintä- ja kauhupelejä.

– Vaikka teoksen käyttö ei miellyttäisi, sitä ei ainakaan lähtökohtaisesti voi kieltää muilta, jos teoksen tekijänoikeudet ja muutkaan immateriaalioikeudet eivät ole voimassa. Steamboat Willie -elokuvan tekijänoikeuksien vapautuminen ei kuitenkaan tarkoita, että Mikki Hiiri kokonaisuudessaan olisi täysin vapaata riistaa kaupallisesti, immateriaalioikeuksiin erikoistuneen lakitoimiston Kolsterin IP-juristi Jussi Ilvonen sanoo tiedotteessa.

Disneyn kaltaisilla suuryrityksillä on Ilvosen mukaan tyypillisesti laajat tavaramerkkisuojat hahmoilleen ja niiden nimille.

– Ne voivat suojata hahmoja tekijänoikeuksien päättymisen jälkeen erityisesti, jos aiheutuu sekaannusvaara siitä, onko kyseessä Disneyn omistama tai sponsoroima tuote. Lisäksi yhtiöillä voi olla voimassa tekijänoikeuksia esimerkiksi uudempiin versioihin hahmoistaan ja muista teoksistaan, Ilvonen kertoo.

MAINOS