Kuulin, että Sanna Marinin laukku on puhuttanut kansaa. Mietin hetken, että mikä v***n Sanna Marinin laukku.

Päätin googlettaa, mistä on oikein kyse. Tiedoksi muillekin, jotka eivät ole olleet ajan tasalla: Sanna Marin kehui Instagramissa suomalaista laukkua, ja siitä nousi kohu –kun on kuitenkin kyseessä pääministeri.

Kun mietin, mitä kaikkea suhmurointia vaikuttajamarkkinointi tänä päivänä pahimmillaan pitää sisällään, niin mietin myös sitä, mistä tässä nyt oikein kohkataan.

Katsoin joku aika sitten vaikuttajadokkaria, jossa testattiin, mitä kaikkea somevaikuttajat saadaan markkinoimaan. Kyseessä oli muistaakseni brittidokkari. Siinä tekaistiin mukamas kello, jolle laitettiin pystyyn verkkosivut ja kaikki. Sitten ohjelman tekijät pyysivät jotakuta pikku julkkista kehumaan, kuinka hyvä kello on.

No, julkkis meni lankaan. Hän kehui kelloa ja kertoi, kuinka paljon siitä pitää, vaikkei koko kelloa ollut siis olemassakaan.

Sitten ovat megajulkimot, jotka eivät nosta persettään alle sadoista tuhansista. Jos tuotteen promoamisesta maksettaisi pari sataa tonnia, voisi siinä yhden jos toisenkin etiikka vähän taipua. Voisi tulla kehutuksi jotakin, mistä ei välttämättä edes niin tykkää. Power corrupts and absolute power corrupts absolutely. 

Jos pääministerinä olisi keski-ikäinen salikassiaan kehuva mies, ei vastaavaa kohua olisi ehkä edes noussut.

No, takaisin meidän Sannaan. Onko laukkukohussa kyse siitä, että poliitikko tunki itsensä vaikuttamarkkinoijien reviirille? Tosin lausunnon mukaan hän ei ollut tekemässä vaikuttajamarkkinointia, vaan ilmaisi omaa mielipidettään. Eikö poliitikko muka saa olla asioista jotakin mieltä?  Vai nousiko kohu siitä, että luultiin, että Sanna kehui laukkua maksua vastaan?

Vai eivätkö poliitikot saa olla sosiaalisessa mediassa? Siellähän he ovat kuitenkin ihmisten keskellä, kansan parissa.

Mitä tahansa vaihtoehtoa pohdinkin, päädyn umpikujaan. En yksinkertaisesti ymmärrä, mikä Sanna Marinin laukkukehussa puhuttaa. En sitten millään.

Poliitikkojen tekemisistä tunnutaan toisinaan etsittävän törkeän isolla suurennuslasilla jotakin vikaa. Sellaista, mistä saa hyvän lööpin. Enkä tässä tapauksessa voi välttyä ajatukselta, että jos pääministerinä olisi keski-ikäinen salikassiaan kehuva mies, ei vastaavaa kohua olisi ehkä edes noussut.

Yle taisi kirjottaa, että Sannakin on ihminen. Juice sanoi samaa Linnan juhlien suorassa lähetyksessä. Niinistö silloisena valtionvarainministerinä kommentoi, että jokaisen kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu veronmaksu. Juice tokaisi siihen, että minä olenkin ihminen.

Markkinoinnin tuloksellisuutta peräänkuulutetaan entistä enemmän, mutta mitä se lopulta tarkoittaa tai markkinointiorganisaatiolta vaatii? Tätä pohtii kolumneissaan Mika Hyötyläinen.