
HOK-Elannon ruoan verkkokaupan hävikkiruokakassit ovat nousseet suureen suosioon.
Ruoan verkkokaupassa asiakas voi poimia ostoskoriinsa erilaisia viiden euron hintaisia Hyvikkikassi-nimisiä hävikkiruokakasseja, joiden sisältö vaihtelee sesongin, varastotilanteen ja valikoiman mukaan.
Rajatusti saatavilla oleviin hävikkikasseihin poimitaan sellaisia tuotteita, jotka ovat edelleen turvallisia ja hyvälaatuisia, mutta joiden elinkaari on pian päättymässä. Kuluneen vuoden aikana ruoan verkkokaupan hävikkikassien sisältöjen valikoimaa on laajennettu leivistä Fazerin leipomotuotteisiin ja vastikään myös valmisruokiin, joiden viimeinen käyttöpäivä on lähestymässä.
– Lähtökohtaisesti kaikki keskusvarastollamme koottavista hävikkikasseista tulevat myydyiksi. Pisimpään valikoimassamme ollut ja edelleen suosituin hävikkituotteemme on leipäkassi, joita tilataan keskimäärin noin sata kappaletta joka viikko. Leivän hävikkikassien ansiosta olemme onnistuneet pelastamaan vuodessa noin 8 000 leipää päätymästä jätteeksi, Vantaan ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen johtaja Sanna Mäenpää kertoo.
Marraskuussa ruoan verkkokaupan hävikkikassien valikoima kasvoi jälleen, kun saataville tuotiin hedelmä- ja vihannesosastolta koottuja hävikkikasseja.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä