Kolumni

Rohkeus ei kuulu kulmahuoneeseen

22.2.2022 7:15
Markus Nieminen
Tiedätkö, mikä on tyhmin asia, mitä olen palaverissa kuullut? Se, kun aikuiset ihmiset kehottavat muita olemaan rohkeita, kirjoittaa Markus Nieminen.

Rohkeus ei ole liiketoimintastrategia, eikä sitä sellaiseksi pidä ikinä omaksuakaan.

Siihen kuitenkin törmää edelleen markkinoinnin asiantuntijoiden puheissa. Kehotetaan olemaan rohkeita. Tehdään mututuntumalla päätöksiä. Työelämässä rohkean ja uhkarohkean ero on olematon. 

Rohkeus on savuverho, joka vedetään esiin, kun ollaan hataralla pohjalla. Se on kuin Hail mary -peliliike pelin viimeisillä sekunneilla.

Rohkeus ei ole mitattavissa olevaa toimintaa. Toiselle rohkeutta on se, että edistää asiaansa aggressiivisesti mielenosoituksissa. Toiselle se voi taaseen olla sitä, että pitää puheen yleisölle. Kolmas tykkää tarinoiden sankareista.

Markkinoinnin asiantuntijat eivät ole osanneet perustella omaa tekemistään muulla kuin rohkeudella ja jumalaisella kyvykkyydellä, kuten luovuudella.

Toisin sanoen rohkeus tarkoittaa ihmisille eri asioita. Siksi se ei voi toimia strategiana eikä taktiikkana liiketoimintaa ohjaavassa tekemisessä, kuten markkinoinnissa, eikä oikeastaan muissakaan funktioissa.

Rohkeus onkin asiantuntijuuden vastakohta. 

Markkinoinnin asiantuntijat ovat astuneet tähän ansaan liian usein. Siitä he saavat syyttää vain itseään. He eivät ole osanneet perustella omaa tekemistään muulla kuin rohkeudella ja jumalaisella kyvykkyydellä, kuten luovuudella.

Ehdotan, että sana rohkeus poistetaan työelämästä. Ensi alkuun kehotan sinua poistamaan sen sanavalikoimastasi. Kun mielesi seuraavaksi tekee suositella muita olemaan rohkeampia, palaa pari askelta taaksepäin ja mieti, miten olet ajautunut onttoon argumentaatioon.

Ja aina, kun kuulet puhuttavan rohkeudesta, pyydä ystävällisesti argumentoimaan paremmin.

Markus Nieminen tutkii markkinoinnin tulevaisuutta peilaten nykyisyyttä ja menneisyyttä.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)