Kun tekee julkista työtä, saa varautua julkiseen arvosteluun ja paljon pelottavampiinkin asioihin. Luovissa hommissa on laitettava itsensä likoon, ja se tarkoittaa avoimia ovia ihmissieluun kiusaajillekin. On kuitenkin ihan pakko uskaltaa. Muuten ei tapahdu koskaan mitään merkittävää.

Sata vuotta sitten olin ensimmäisessä kesätyössäni toimittajana Ylen Radiomafiassa. Kahvihuoneessa huomattiin, että jo on Lillikin päässyt osaksi omahullu-kokeilua. Se oli totta, ja tarkoitti aluksi puheluita, sitten kiihtyen kirjeitä joita vastaanotin kustannuspaikalle Pasilaan. Puheluissa oli aluksi leppoisa meininki, kiitettiin lähetyksestä. En ajatellut muuta kuin että kiva kun kuunteli, tämäkin soittaja. Sitten ymmärsin, että ukkeli kokee lähetykset yksisuuntaisiksi puheluiksi hänelle. Lopulta juoni otti terhakkaa kierrettä kirjeistä, joihin sama setä oli ommellut kynsisaksilla irrottamiaan raamatunlauseita sinisillä villalangoilla kirjeeseen kiinni.

Kirjeissä kerrottiin muun muassa, että nyt kun on tultu tutuiksi, hän haluaa kertoa, että on suunnitellut avaavansa minut. Samoin hän oli jo siskolleen tehnyt, ja nyt hän tahtoi selvittää, miten minut on rakennettu. Kysyin puhelimessa suoraan, että mistä sinä puhut. Setä vastasi, että Turun Kakolan kanttiinistahan minä. Siinä vaiheessa tajusin suksia kadun toiselle puolelle, Pasilan poliisin päivystykseen. Sain hiljaiselta rikoskomisariolta käteeni kuvan. Sovittiin, että jos kuvassa olevan henkilön näen, otan jalat alleni ja soitan turvaan päästyäni hätäkeskuspäivystykseen. Istuessani kuulusteluhuoneessa tajusin, että olemme rummuttaneet pari viikkoa radio-ohjelma Ulmasen ja Roihan viimeistä lähetystä, joka tullaan vetämään livenä, että tervetuloa paikalle maan kansat kaikki. Komisario tuijotti siniharmaata kättään pöydällä ja pyysi sitten odottamaan, hän soittaa puhelun.

Kahden viikon kuluttua, lähetysaamuna kaksi tuulitakkista virkamiestä keskeytti lähetystä edeltävän höpöhövön. "Oletko Lilli Loiri?" "Olen." "Me ollaan Pasilan poliisista. Sovitaanko että juot vain sen verran alkoholia, että pystyt poistumaan pikaisesti, jos sellainen käsky meiltä tulee." Lupasin, enkä kyllä pitänyt lupausta. En ole koskaan kokenut itseäni whitney houstonimmaksi.

Me teimme kumminkin kesärenkutuksen.

Voisi kuvitella, että olisin jo lukioaikana tottunut henkilöön menevään palautteeseen. Sain nimittäin jo tuolloin säännöllisesti postia. Kirjekuorissa oli lähettäjän paikalla naaraan merkki ja nimi E. Diktonius. Kuoren sisällä sisällä c-kasetti, johon oli nauhoitettu kauneimpia rakkauslauluja, Badding Somerjoen Paratiisi-balladia ja niin poispäin. En ensin ymmärtänyt yhdistää naamaa vanhaan koulukaveriin. Kouluaikoina tuo pitkähiuksinen blondityttö piti otsikolla "Aikamme merkkihenkilöt" pitkän ja vakavan esitelmän Dolly Partonista. Vuosia sen jälkeen kohdattuamme kadulla en tunnnistanut aiempaa kukkaniitty-blondieta, joka oli nyt maastokengissä ja maihinnousurotsissa eikä tukkaa ollenkaan.

Olen tottunut siihen, että jos kerrotaan että kyllä ajatus hiukan hankalalta tuntuu, on koitettava kahta kovemmin. Mainosmaailmassa se tuntuu eniten suututtavan hilseileviä tutkimusturilaita, kuten erään isomman mediatoimiston tutkijaa. Setä tytötteli, ettei kannata tehdä asiakkaalle mainoslaulua, vaikka niin pyydettäisi. Musiikkia hän ei itse voinut sietää. Me teimme kumminkin kesärenkutuksen. Se osui, asiakas kiitteli, mutta tutkija huusi hississä parta väpättäen, että eikö hän sitä selkeästi sanonut, ettei tämmöinen ole yhtään hyvää mainontaa.

Asiakkailtakin tulee joskus hudaa. Eräs kirkkaimmista hetkistä oli: "Te tiesitte, että tämä oli kuollut jo ennen kun raahasitte sen sisään." Kotimatkalla silloinen esimieheni Laihon Tommi sanoi, että ne jotka tällä alalla selviävät ovat ne, jotka jaksavat nousta iskuista ja yrittävät uudestaan. Tuon lauseen perässä kuljen Haadekseen Tommin kanssa, vaikka perä edellä.

Kun kuitenkin kaikkein upeinta, rohkeinta ja viisainta on olla kiltti. Tämän toivoisin että tyttärenikin oppivat. Siitä huolimatta, että viimeisen vuoden ajan minua on koittanut kiusata mainosalalla monelle tuttu Dr. Jekyll tai Mr. Hyde. Puhdasta surua nostattava sekakäyttäjä, tuskin edes kunnon juoppo. Mies, joka kirjoittaa pahaa oloaan kiljuvissa krapuloissaan someensa. Mutta en voi paeta turpeapäisten isäntien uhkailuja. Siksi kirjoitan jälleen yhden kolumnin, tämän tässä. Tästä voi ottaa mitä tarvitsee. Voi inspiroitua olemaan viisaasti kiltti, tai että ei olisi olisi kiusattuna vaiti.

‍