Readpeak
Digitaalisuus

Readpeak palkkasi Ville Veikkolaisen maajohtajakseen – tavoitteena tuplata liikevaihto kolmessa vuodessa

16.3.2022 11:30
Toni Rajamäki
“Tuloksia ohjaavaan natiivimainontaan ollaan halukkaita panostamaan aiempaa enemmän”, sanoo Veikkolainen.

Natiivimainonnan alustaa tarjoava Readpeak on palkannut Ville Veikkolaisen (kuvassa oikealla) Suomen-maajohtajakseen, yritys tiedottaa.

Veikkolaiselta löytyy runsaasti kokemusta myynnistä sekä ohjelmallisesta mainonnasta muun muassa Sanoma Median ja Schibsted Media Groupin palveluksesta. Maajohtajana hänen tehtäviinsä kuuluu tunnettuuden ja kumppanuuksien kehittäminen Suomessa sekä kansainvälistä laajentumista tukevien maaorganisaatioiden rakentaminen.

– Meillä on Pohjoismaissa yli 2000 brändiä asiakkaana, ja Ruotsissa olemme jo saavuttaneet roolin toisiksi suurimpana ohjelmallisen natiivimarkkinoinnin toimijana. Meillä on varsin hyvä asema markkinoilla, ja olemme tyytyväisiä, että saamme Villen kasvattamaan liiketoimintaa Suomessa entisestään, sanoo Readpeakin toimitusjohtaja Tomas Forsbäck (vasemmalla) tiedotteessa.

Vuonna 2014 perustetulla suomalaisella yrityksellä on toimipisteet Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.

Readpeakin vuoden 2021 kokonaisliikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna tapahtui peräti 58,8 prosenttia. Ennusteen mukaan vuonna 2022 kasvua tulee yli 70 prosenttia. Liikevaihto Suomessa on tarkoitus tuplata seuraavan kolmen vuoden aikana.

Veikkolainen sanoo, että kasvunäkymät ovat erinomaiset, sillä ohjelmallisen ostamisen ja natiivimainonnan suosio kasvaa vauhdilla.

– Ohjelmallisella mainonnalla on kasvava rooli suomalaisessa mediaostamisessa. Lisäksi tuloksia ohjaavaan natiivimainontaan ollaan halukkaita panostamaan aiempaa enemmän. Asiakkaat kaipaavat entistä suurempaa kontrollia, jotta omasta budjetista on mahdollista saada kaikki hyödyt irti, ja sen takia erilaisia ostojärjestelmiä suositaan. Meidän roolimme on auttaa markkinoijia tekemään työnsä mahdollisimman hyvin, ja siksi kehittyneet algoritmimme auttavat parhaimman mahdollisen klikkihinnan ja suorituskyvyn saavuttamisessa, hän toteaa.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)