Johtaminen näkyy päätöksissä – hyvissä ja huonoissa sellaisissa. Ne tehdään usein puutteellisen tiedon ohjastamana ja aina siten, että joku kokee tyytymättömyyttä valinnasta. Yleisesti ottaen onnistuneet valinnat ovat käypä merkki yhteisön voimasta, epäonnistuneet päätökset osoittavat puolestaan usein johtajan epäpätevyyden suuntaan.

Se että ihmisillä on mielipiteitä, ei ole kuitenkaan tae sille, että heillä on kyky löytää ratkaisuja. Eikä varsinkaan sille, että heillä on halu tehdä päätöksiä.

Johtaja ei voi koskaan olla tämänkaltainen.

Johtaja, joka ei halua tai uskalla tehdä päätöksiä, välittää usein enemmän itsestään ja maineestaan kuin siitä, miten yhteisö tai sen jäsenet voivat.

Muistan esimerkkitapauksen vuosien takaa.

Istuimme aikaisin aamusta työtiimin viikkopalaverissa. Esihenkilömme röhnötti pöydän päädyssä ja muistutti, että ”käydään nyt nämä viikkopalaverin jutut läpi, niin päästään oikeisiin hommiin”. Luotto palaveriin tai sen agendaan oli vähäinen.

Esihenkilö yritti olla rennosti kuin yksi meistä. Ehkä hän oli tottunut alaistensa jatkuvaan nurisemiseen ja pelkäsi kritiikin kohdistuvan itseensä.

Kun eteen tuli eräs vaikea päätös, esihenkilö halusi alkuun tietää meidän kaikkien mielipiteen asiaan ja yritti synnyttää keskustelua. Sellainen saatiin aikaiseksi, ja päätökselle löytyi puoltajia mutta myös epäilijöitä.

Esihenkilö puolsi ja myötäili jokaista: ”Hyvä pointti, mä ymmärrän tuon näkökulman”.

Keskustelu kulki, mutta ratkaisuja ei löydetty. Kukaan työntekijöistä ei kokenut, että asia olisi varsinaisesti heidän päätettävissään, saati vastuulla. Sitäkin enemmän tilanteen epäselvyys häiritsi työn sujuvuutta.

Lopulta kello pelasti esihenkilön päätöksien tekemiseltä. Palaveri piti päättää.

”Jätetään asia muhimaan ja katsotaan, mihin päädytään”, oli viimeinen saamamme ohje.

Tunti meni tujauksessa, muutos jäi kosmeettiseksi. Vilkas keskustelu ei ole selkeän päätöksen synonyymi. 

Yrityksen johtaminen muuttuu jatkuvasti lähemmäs politiikkaa.

Modernissa työelämässä on vallalla jonkin suuruinen johtajuusvaje. Johtamisesta on tullut monille pelottavaa.

Työntekijöille tai vastaavasti hallituksen jäsenille ei haluta aiheuttaa epämiellyttäviä tunteita, koska niiden seuraukset saattavat näkyä ja kuulua niin taukohuoneen nurkissa kuin älypuhelimien yksityisissä viestiketjuissa, pahimmillaan jopa somen julkisilla keskustelupalstoilla. Kuitenkin johtajan tulee luottaa ihmisten kykyyn sietää.

Yrityksen johtaminen muuttuu jatkuvasti lähemmäs politiikkaa. Paskan osuessa tuulettimeen poliitikot selittävät kilvan mustaa valkoiseksi ja valkoista takaisin mustaksi aina sen mukaan, keitä kuulijoiden joukossa istuu. Jokainen haluaa välttää kohut, jotka roihahtavat salakavalasti ja usein hallitsemattomasti, vaikka kriisiviestinnän konsultit toisinaan muuta väittävät.

Tällaisesta vääränlaisesta turvallisuuden tilasta käsin on helppo laukoa kommentteja ja heitellä mielipiteitä ilman, että tarvitsee tehdä selkeitä valintoja ja päätöksiä. Juuri niitä, jotka ovat tärkein reimari sillä väylällä, jossa yritys tai yhteisö seilaa kohti edessä siintävää satamaa.

Mikäli näin, näkyy johtajuus vain käyntikortissa olevassa tittelissä sekä LinkedInin korulausein maalatuissa somepostauksissa.

‍