Canva Pty Ltd
Digitaalisuus

Peräti 45 prosenttia lapsista ja nuorista haluaa rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa – myös vanhempien huoli lapsen puhelimen käytöstä kasvanut merkittävästi

22.4.2024 9:56
Mitra Vasara
Vanhempia huolettavat lapsen puhelimen käytössä eniten koukuttavuus, grooming ja tietoturvauhat.

Suomalaisvanhempien huoli lastensa puhelimen käytöstä on nyt korkeampi kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä, kertoo DNA:n Koululaistutkimus 2024, jossa oli yli tuhat vastaajaa. Yleisimpiä huolenaiheita ovat digilaitesisältöjen koukuttavuus, niin sanottu grooming-ilmiö sekä erilaiset tietoturvauhat.

5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista peräti puolet vastaa olevansa huolestuneita lapsensa puhelimen käytöstä, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden takaisessa tutkimuksessa. 13–16-vuotiaiden lasten vanhempien keskuudessa vastaava luku on 42 prosenttia, eli 9 prosenttiyksikköä aiempaa enemmän.

Vanhemman pitääkin olla hereillä, ja huolestuneisuus on myönteinen asia.

Useimpien vanhempien mielestä digisisällöt koukuttavat lasta liikaa. Näin kokee 73 prosenttia alakouluikäisen vanhemmasta ja 68 prosenttia yläkouluikäisen vanhemmasta. Kummankin ikäryhmän lasten vanhemmista noin kolme viidestä on myös huolissaan grooming-ilmiöstä eli siitä, että tuntematon henkilö lähestyy lasta verkossa houkutellakseen tätä seksuaalisessa tarkoituksessa.

– Viihdyttävän ja opettavaisen digisisällön vastapainoksi lapsi altistuu yhä useammille ja taidokkaammille huijausyrityksille. Siinä missä aikuisen voi lähtökohtaisesti olla helpompi tunnistaa vaaroja ja varautua niihin, lapsen digilukutaidon ei voi olettaa olevan yhtä kehittynyttä. Tässä mielessä vanhemman pitääkin olla hereillä, ja huolestuneisuus on myönteinen asia, sanoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

– Älylaitteiden käytön koukuttavuudesta on käyty viime vuosina paljon keskustelua. Onkin todella tärkeää, että lapset ja nuoret viettävät myös aikaa ilman älylaitteita. Yli puolet yläkouluikäisten lasten ja nuorten vanhemmista kertoo perheen viettävän yhdessä älylaitteetonta aikaa, ja 5–12-vuotiaiden vanhemmista näin raportoi puolestaan 70 prosenttia. Peräti 45 prosenttia lapsista ja nuorista on myös itse halunnut rajoittaa puhelimella viettämäänsä aikaa. Luku on selvästi kasvanut viime vuodesta, jatkaa Aavikko.

Vanhemmat toimivat aktiivisesti puhelimen turvallisen käytön varmistamiseksi

Tutkimus osoittaa, että vanhempien kasvanut huoli on johtanut toimenpiteisiin. Tulosten mukaan vuoden aikana eniten yleistynyt 5–12-vuotiaiden lasten puhelimen tai liittymän ominaisuus on sosiaalisen median turvallista käyttöä tukeva palvelu, jota hyödyntää nyt 39 prosenttia eli 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Saldoraja on käytössä nyt 29 prosentilla, mikä on 9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Tietovuotohälytintä käyttää 22 prosenttia, mikä on 9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. 21 prosenttia otti vakuutuksen identiteettivarkauden tai verkkorikoksen varalle. Määrä on noussut 8 prosenttiyksikköä viime vuodesta.

Tutkimuksen mukaan vanhempien mielestä kuukausihintaan sisältyvä rajaton mobiilidatamäärä on suosituin ominaisuus lapsen puhelimessa tai kellopuhelimessa. Samaan aikaan tietoturvan määrää kasvatetaan.

– Soitonestot maksullisiin numeroihin on toiseksi yleisimmin käytössä oleva ominaisuus ja tiettyjen sovellusten sallimis- tai kieltomääritys neljänneksi yleisin. Kumpikin on käytössä noin kahdessa kolmasosassa nuorimman ikäryhmän lasten puhelimista. Tämä osoittaa, että vanhempien valppaus heidän alakouluikäisten lastensa puhelinten tietoturvan varmistamiseksi on menossa oikeaan suuntaan, sanoo Aavikko.

Nuorempien lasten vanhemmista 62 prosenttia kokee suurimmaksi riskiksi haitalliset kontaktit ja esimerkiksi seksiin, väkivaltaan ja päihteisiin liittyvät sivustot. Puhelimen katoamisen kokee vielä tätäkin suuremmaksi riskiksi 63 prosenttia vastaajista. 

Yläkouluikäisten vanhemmat puolestaan nostavat isoimmaksi riskiksi puhelimen käytöstä johtuvan unen laadun heikkenemisen tai selkä- tai niskavaivojen kaltainen terveyshaitan. Toiseksi isoimmaksi riskiksi koetaan se, että lapsi lataa sovelluksen, liitteen tai linkin, jonka kautta laitteeseen tulee virus tai muu haittaohjelma. 

MAINOS