TBWA\Helsinki
Toimistot

Niclas Kristiansson siirtyi Reaktor Creativelta TBWA\Helsinkiin

3.6.2022 9:15
Toni Rajamäki
Kristiansson toimi Reaktor Creativella vastaavana luovana johtajana.

TBWA\Helsinki on menettänyt tänä vuonna kovia nimiä. Jyrki Poutanen jätti tehtävänsä vastaavana luovana johtajana ja perusti oman yrityksen, vastaava luova johtaja Mikko Pietilä puolestaan sai huippupestin 180-ketjusta ja PR:n puolella loistanut Saana Simander hyppäsi Bob the Robotin palkkalistoille.

Mutta TBWA:lla ovi käy myös toiseen suuntaan, ja sisään on jo saatu yksi kovan luokan tekijä: Niclas Kristiansson, joka aloitti toimistossa Chief Creative Experience Officerina sekä johtoryhmän jäsenenä ja osakkaana. TBWA kertoi nimityksestä tällä viikolla.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Kristiansson työskenteli aiemmin Reaktorilla, jossa hän aloitti vuonna 2016. Pari viime vuotta kuluivat Reaktor Creativen rakentamiseen vastaavan luovan johtajan roolissa.

Kristianssonin tehtävänä TBWA\Helsingissä on suunnata asiakastyötä entistä vahvemmin kohti kokonaisvaltaista brändinrakentamista, toimisto sanoo LinkedIn-julkaisussaan.

Lue myös: Suomalaisesta Reaktorista tuli Liverpool FC:n kumppani – yritys rakentaa brittiseuralle uudenlaista fanikokemusta