Toimistot

Mikael Castrén vaihtaa Dentsun tapahtumamarkkinointitoimisto Tapaukseen

Castrén aloittaa Tapauksella uuden kasvualueen johtajana sekä johtoryhmän jäsenenä.
Kuva:
Tapaus
Mikael Castrén vaihtaa Dentsun tapahtumamarkkinointitoimisto Tapaukseen

Tapahtumamarkkinointitoimisto Tapaus on hankkinut riveihinsä kovan luokan tekijän. Toimisto tiedottaa palkanneensa Mikael Castrénin, jonka tavoitteena on tehdä Tapauksesta Pohjoismaiden johtava toimisto kuluttajien sitouttamiseksi.

Castrénista tulee toimiston uuden kasvualueen johtaja, ja hän liittyy myös johtoryhmään. Markkinointialalla ansioitunut Castrén aloittaa uudessa työpaikassaan elokuussa.

Castrén siirtyy Tapaukselle Dentsulta, jossa hän työskenteli Chief Client Officerina. Ennen Dentsua mies toimi tapahtumatoimisto MKTG:ssä toimitusjohtajana.

Tapaus-konsernin toimitusjohtaja Timo Aalto sanoo, että Castrénin palkkaus on tärkeässä roolissa Tapauksen kasvun kannalta.

– Tapahtumatoimistojen rooli nähdään usein melko kapeana ja taktisena, vaikka niiden suunnittelemat ja toteuttamat toimenpiteet ovat merkittäviä mahdollisuuksia brändin rakentamiselle. Yhdessä Mikaelin vakuuttavan osaamisen ja 360-markkinointikokemuksen avulla vahvistamme asemaamme suunnittelulähtöisenä toimistona, jolta löytyvät parhaat ja innovatiivisimmat ratkaisut kuluttajien sitouttamiseen heille merkityksellisten sisältöjen ja kokemusten avulla, Aalto sanoo tiedotteessa.

Castrén kertoo tarttuneensa uuteen mahdollisuuteen Tapauksen kunnianhimoisten tavoitteiden takia.

– Tapauksen kasvutavoitteet sekä innostava ja selkeä visio Pohjoismaisesta markkinajohtajuudesta vakuuttivat minut. Nämä muodostavat mielessäni matkan, jolle halusin ehdottomasti päästä mukaan – tekemään jotain, mihin harva suomalainen toimisto on aikaisemmin pystynyt. Uskon aidosti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen, koska Tapauksessa on ylivertaista osaamista, innostava ja inhimillinen yrityskulttuuri sekä todella sitoutunut pääomasijoittaja ja vahva hallitusjäsenten tuki, Castrén päättää.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa