Jezael Melgoza / Unsplash
Brändit

Meta oli vuonna 2022 Yhdysvaltojen nopeimmin kasvava brändi

6.3.2023 11:35
Mikko Perttunen
Morning Consultin listauksessa nousivat pinnalle aiempaa edullisemmat brändit.

Vuosi 2022 oli muun muassa koronapandemian jälkimaininkien ja Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vuoksi maailmantaloudellisesti epävarma. Kuluttajatuotteiden hinnat nousivat, eivätkä ihmiset halunneet yhtä hanakasti kuin aiemmin kokeilla uusia merkkejä.

Tämä näkyy myös Morning Consultin vuosittain koostamalla nopeimmin kasvavien brändien listalla. Vuoden 2022 listalla on aiempaa edullisempia brändejä, kun ihmiset hakivat kustannussäästöjä monissa ostoksissaan. Esimerkiksi ruoka- ja juomabrändit olivat listoilla edustetumpina kuin aiemmin.

Yksikään tuotemerkki ei myöskään noussut listalle kaikissa vertailluissa ikäryhmissä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Yksikään tuotemerkki ei myöskään noussut listalle kaikissa vertailluissa ikäryhmissä. Kaksi hyvin eri tuoteryhmän brändiä pääsi kuitenkin lähelle: Meta ja Crocs.

Tarkasteltaessa koko yhdysvaltalaista aikuisväestöä juuri nämä kaksi olivat kaikkein nopeimmin kasvavat brändit.

Raportin mukaan Metan nouseminen listan ykköseksi on kiinnostava muun muassa siitä syystä, että kyseessä on uudelleenbrändäys. Sen yhtenä haasteena on päästä eroon Facebookin painolastista. Facebookin maine tahriutui pahasti Cambridge Analytica -skandaalissa, ja toisaalta toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on toki brändin kansainvälisesti tunnettu, mutta ei välttämättä pidetty kasvo, muistutetaan raportissa.

Koko listan kolmanneksi sijoittui Beats by Dre -musiikkikuulokkeet. Muita suomalaisille tuttuja brändejä listalla olivat muun muassa Adobe, Google Sheets ja Gatorade Fit.

Sukupolvien välillä eroja

Vuosituhannen vaihteen tietämillä syntyneen z-sukupolven keskuudessa Meta ja Crocs eivät päässeet 20 nopeimmin kasvavan brändin listalle. Listan ykkösenä oli videopalvelu Roku ja toisena Grand Theft Auto -videopelisarja. Listalta löytyvät myös Discord, Samsung Galaxy Watch ja Heinz.

Milleniaalien listan ykkösenä jääkahvi STōK Cold Brew ja kakkosena Gatorade Fit. Listalta löytyivät myös Captain Morgan -rommi, Live Nation, Magnum -jäätelö, Apple Airpods ja Microsoft Excel.

X-sukupolven keskuudessa nopeimmin kasvava brändi oli kiinalainen muotiverkkokauppa Shein. Toiseksi nopeimmin kasvoi Meta ja kolmanneksi nopeimmin liittymäpalveluita tarjoava Boost Mobile. 20 nopeimmin kasvavimman brändin joukkoon mahtuivat myös Bacardi, Google Docs ja Louis Vuitton.

Boomereiden listalla ykkönen oli televiestintäyhtiö T-Mobile, kakkosena Meta ja kolmantena digimatkatoimisto Booking.com.

Morning Consultin nopeimmin kasvavien brändien raportissa mitataan brändien kasvua sillä perusteella, kuinka suuri osuus kuluttajista kertoi harkitsevansa brändin tuotteiden ostamista vuoden aikana. Raportissa oli mukana 1689 brändiä. Viime vuonna ostohalukkuus oli historiallisen matala.