Näin väittää yksi jos toinenkin self-help-guru. Elämässä suoriutumiseen tarjotaan vähän kaikkea rasvakahveista biohackingiin ja pätkäpaastoista kiitollisuusmantroihin, mutta ensisijaisesti tehokkuutta, priorisointiharjoituksia ja pseudotieteellisiä oppeja ihmismielen ja -kehon toiminnasta.

Eikä näissä mitään, itsekin nautin eniten aamutunneista, ravintoon on hyvä kiinnittää huomiota, ja uskoakseni debattia siitä, työskentelevätkö suomalaiset liian paljon tai liian vähän, tulee edelleen voida käydä ilman sosiaalisen median lynkkauspartioita.

Kaikkien näiden ilmöiden takana on kuitenkin syvempi ja osin myös synkempi psykologinen ilmiö, johon itseilmoittautuneet gurut, mutta myös esimerkiksi poliittisen viestinnän helppoheikit, ovat tarttuneet. Viesti on nimittäin selvä. Länsimainen ihminen on menettänyt elämänhallintansa ja itsevarmuutensa.

Viesti on kuitenkin vaarallinen niin yksilön kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Yksilön kannalta viesti on ongelmallinen, koska gurujen neuvoilla on harvoin tekemistä arjen ruuhkavuosien kanssa.

Yksilön kannalta viesti on ongelmallinen, koska gurujen neuvoilla on harvoin tekemistä arjen ruuhkavuosien kanssa. Ihan jo siitä syystä, että harvalla on mahdollisuutta tai halua hypätä elämään vaativien sääntöjen mukaan. Mutta ennen kaikkea siksi, että ihmisyyten kuuluu, että teemme mieluummin joustavia kompromisseja läheistemme ja rakkaittemme vuoksi kuin tavoittelemme täydellisyyttä superyksilöinä.

Jos yksilön näkökulmasta täydellisen elämänhallinnan korostaminen aiheuttaa epätervettä turhautumista ja itsekästä suboptimointia, niin yhteiskunnan tasolla seuraukset voivat olla dramaattiset. Ilmastonmuutoksen torjuntaa, maahanmuuttoa tai vaikka ahtaista sukupuolinormeista luopumista vastustetaan yhä useammin paitsi yleisesti asennepohjalta, niin myös kuvitteellisella hallinnan puutteellla. Menneisyyteen katsova Brexitkin myytiin kuuluisalla “Take back control” -sloganilla, ja ovathan useimmat self-help-gurut vain huonosti naamioituneita patakonservatiiveja, jotka kaipaavat paluuta 1950-luvun hierarkioihin ja mukaselkeyteen.

Totuus kuitenkin on, että epävarmuus ja harmaan eri sävyt ovat sataprosenttista varmuutta ja mustavalkoista maailmanselitystä yleisempi asiaintila. Tätä harva uskaltaa sanoa ääneen. Mieluummin ostamme ja myymme illuusiota varmuudesta ja ennustettavuudesta.

Tämä on sääli, ihan jo elämisen arvoisen elämän näkökulmasta.