Näkökulma

Luotettava oma media vaatii uskottavuutta, joka syntyy kameran edessä aitoudesta

Kun esiinnymme kameran edessä, ajatuksemme ja asenteemme näkyvät ulospäin. Siksi ei suinkaan ole samantekevää, ketkä yrityksen omissa medioissa esiintyvät ja miten, kirjoittaa Antti Sipilä.
Kuva:
Niko Raappana
Luotettava oma media vaatii uskottavuutta, joka syntyy kameran edessä aitoudesta

Mediaympäristömme on sekava ja täynnä turhuutta ja huijauksia. Jotta yritys voi onnistuneesti tuottaa luotettavaa sisältöä omaan mediaansa, se tarvitsee aitoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he antavat yrityksen käyttöön sekä persoonansa että asiantuntemuksensa.

Kun esiinnymme, on tärkeää ymmärtää, että ajatuksemme ja asenteemme näkyvät ulospäin. Jos esimerkiksi keskitymme ajattelemaan sitä, mistä yleisölle puhumme, vaikutamme läsnä olevilta ja keskittyneiltä.

Jos taas ajatuksemme harhailevat, saatamme vaikuttaa hämmentyneiltä. Esiintyminen tuntuu yleisöstä aidolta, jos keskitämme ajatuksemme johonkin esiintyessämme emmekä vain lue valmiiksi kirjoitettua puhetta paperista. Ajattelu näet tuottaa luonteemme mukaista aitoa ja uskottavaa mikroilmehdintää ja ilmaisua.

Tämä pätee myös näyttelijän työhön. Ohjaajan kanssa näyttelijät kokeilevat, mitä erilaisten ajatusten ajattelu tuottaa ulospäin. Jos näyttelijä onnistuu keskittymään johonkin ajatukseen ja ottaa sen omakseen, vaikuttaa se katsojista uskottavalta.

Tutkimusten mukaan ihmiset samaistuvat erityisesti henkilöön, joka kamppailee eteenpäin vaikeuksien kautta. Ei siis haittaa, jos esiintymistilanne jännittää – esiintyjä voi silti voittaa yleisön puolelleen, jos hän kohtaa jännityksen rohkeasti ja yrittää voittaa sen. Se tekee hänestä aidon.

Haastava mediaympäristömme on koulinut ainakin diginatiivin yleisön medialukutaidon niin hyväksi, että esiintyjän on vaikeaa huijata. Aina kannattaa yrittää parastaan, sillä sekin näkyy, jos on luovuttanut etukäteen. Esiintymisen laatu paranee esiintymällä ja harjoittelemalla. Kun ajatus tietystä esityksestä jalostuu, oma luottamus siihen kasvaa. Kun on usko siihen, että esityksen logiikka toimii, ei mieli harhaile esiintymisen aikana.

Yrityksen johdon on tärkeää osallistua yrityksen sisältöjen tuotantoon ja tukea niitä yrityksen edustajia, jotka valitaan esiintyjiksi esimerkiksi yrityksen videoihin. He voivat olla myyjiä, asiantuntijoita, tubettajia, asiakaspalvelijoita, animaatiohahmoja,  asiakkaita tai mainoskasvoja. Kannustetaan heitä kaikkia aitoon esiintymiseen tärkeässä työssään, sillä ajatus näkyy. 

Antti Sipilän kynästä syntyy analyysia markkinoinnista ja mediasta. Sipilä johtaa suomalaista videotuotantoyhtiötä.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa