Vastuullinen tekoäly puhututtaa enemmän kuin koskaan. Äskettäin uutisoitiin ensimmäisestä suomalaisesta pörssiyhtiöstä, jonka muutosneuvottelut perusteltiin tekoälyn vaikutuksilla. Moni meistä on jakomielisellä tavalla yhtenä päivänä huolissaan ja toisena euforisen innoissaan.
Tekoälyn vastuullisuudesta (ja vastuullisuudesta yleisemminkin) keskusteltaessa huomio kiinnittyy helposti yhteen asiaan kerrallaan isomman, keskinäisvaikutteille alttiin, epäselvemmän kokonaiskuvan sijaan. Viimeisen kuukauden aikana omassa kuplassani on trendannut jälleen kielimallien sähkön- ja vedenkulutus. Se on tosiasia ja samalla monikaan ei ole ollut huolissaan videostriimauksen ja scrollailun energiankulutuksesta.
Vastuullinen tekoälyn käyttö on muutakin kuin energiankulutusta, tekijänoikeuksia ja tietoturvaa. Teknologian sijaan olen itse loputtoman kiinnostunut ihmisestä ja teknologian vaikutuksesta ihmiseen. Pohdimme kiivaasti mikä on ok. Tämän tekstin otsikkokaan ei ole ok eikä nyt aivan täysin tottakaan. En yksinkertaisesti saanut syötettyä testibottini lähdeaineistoksi koko Raamattua tiedostokoon rajoitusten vuoksi. Vältyn ehkä nipin napin uskonrauhan rikkomiseen liittyviltä syytöksiltä.
Aihe itsessään herättää kuitenkin väistämättä kysymyksen singulariteetista ja Prometheus-myytistä, jossa samanniminen titaani loi ihmisen ja varasti tulen heille jumalilta itseltään. Ihmisellä on samaan tapaan aina ollut utelias halu luoda jotain itseään älykkäämpää ja suurempaa, olla deus ex machinan isäntä. Kun sukellamme syvälle etiikan uumeniin, voimme kysyä onko jumalan leikkiminen vastuullista?
Optimistisimmin ajattelevat hekumoivat supertekoälyllä, jolla ratkomme maailman isoimmat ongelmat ja nälänhätä sekä sairaudet ovat muistoja vain. Tässä välissä voi ystävällisesti muistuttaa markkinatalouden olemassaolosta ja jos sallitte minun visioida pidemmälle tällaista kehityskulkua: se, joka hallitsee kehittyneintä tekoälyä, tulee samalla hallinneeksi globaalia taloutta ja turvallisuutta. Arvopohjaisen realismin paikka, kuten meillä Suomessa on tapana sanoa.
Sitten pistetäänkin roboteille turpaan ja lopulta tietenkin pelastetaan ihmiskunta.
Mässäillään vähän lisää! Tieteiselokuvia vähääkään katsoneille teema koneiden vallankaappauksesta on tuttu. Koneen älykkyys kehittyy scifin draaman kaaressa ja homma perkelöityy äkkiä. Sitten pistetäänkin roboteille turpaan ja lopulta tietenkin pelastetaan ihmiskunta. Kun kuuntelen asiantuntijoita ja näen itse sen, mitä osioita tekoäly pystyy myös omasta työstäni jo nyt tekemään, en yksinkertaisesti voi olla ajattelematta, että foliohattupäiden skenaariot lähenevät jotenkin uhkaavasti meidän tolkun ihmisten arkitodellisuutta.
Toimintojen tehostaminen on suurta viisautta, kun tarkastellaan taloudellisen vastuullisuuden näkökulmaa. Jos emme tehosta ja adaptoidu, jäämme todennäköisesti jälkeen yhä kovenevassa kilpailussa. Kaikkea kehitystä voidaankin helposti perustella tehokkuudella.
Samalla on kuitenkin ihan hyvä kysymys kannattaako kaikkea aina perustella tehokkuudella, työelämässä tai elämässä ylipäätään. Tyypillisesti saavutukset, joista olemme erityisen ylpeitä ihmisinä ja jotka jollain tavalla tekevät elämästä elämisen arvoista, vaativat meiltä jonkinlaista vaivaa ja ponnistelua. Olen kuullut moneen otteeseen jonkun sanovan: ”Tekoäly tekee tylsät rutiinityöt, jotta minä voin keskittyä oleelliseen.” Se on ihana osa asiantuntijatyön etuoikeuksia, mutta missä vaiheessa muutumme voittajista häviäjiksi? Millä vauhdilla ja missä järjestyksessä tietotyö yksi kerrallaan tullaan määrittelemään tällaiseksi tylsäksi rutiinityöksi, jonka tekoäly yksinkertaisesti tekee tehokkaammin ja kaikella tapaa paremmin?
Emme tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta sittenkin kun tapahtuu, voimme vain toivoa, ettei se tapahdu ensiksi meille. Saisipa läheinen pitää työpaikkansa. Olisipa ihmisen tekemää taidetta vielä olemassa. Vaivautuisimmepa vielä oppimaan uusia asioita. Osaisimmepa sietää toisia ihmisiä senkin jälkeen, kun koneet tekevät mielistellen meille kaikesta näennäisesti vaivatonta ja kestävät mielipahaamme paremmin kuin ihmisasiakaspalvelija. Edut, hyödyt, potentiaali ja teho ovat todellisia ja kiistattomia. Vaikkei uskoisi, minä en vihaa tekoälyä, enkä karta sitä. Olen käyttänyt sitä jo vuosia. Teknologia itsessään on arvoneutraalia ja luddiitiksi ei kaiketi ole hyötyä nykymaailmassa ryhtyä. Toivon samalla syvästi, ettei hybris johtaisi inhimillisyyden totaaliseen menettämiseen tehojen alttarilla ja että välttyisimme sellaisilta katastrofeilta kuin vaikkapa massatyöttömyyden aiheuttama yhteiskuntaromahdus.
Kerron nauraen bottiviritelmästäni kollegalle. ”Mihin tarvitset Jeesus-bottia?” hän kysyy huvittuneena. Vaikka tämä oli ihan arkinen heitto, se herättää aiheellisimman kysymyksen: mihin meistä kukaan tarvitsee keinotekoisia jumalia?
Pinja Hänninen on Internet-aivoinen milleniaali ja setämiehen sielulla varustettu strateginen suunnittelija, joka suhtautuu asioihin uteliaalla, lämpimän kriittisellä otteella. Pinja rakastaa ongelmia ja kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia ja uskoo, että että parhaat oivallukset löytyvät paikoista, joihin ei aina ensimmäisenä tule katsottua.
