Ilmiöt

Kysely paljastaa: Suomalaisilla ei ole varaa ottaa kestävää kehitystä kulutuksessaan huomioon, vaikka haluaisivatkin

Tutkimukseen vastanneet korostivat brändien läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä.
Kuva:
John O'Nolan / Unsplash
Kysely paljastaa: Suomalaisilla ei ole varaa ottaa kestävää kehitystä kulutuksessaan huomioon, vaikka haluaisivatkin

Visan ja STRAT7 Groupin tuore tutkimus kertoo, että ilmasto koetaan Suomessa yhteiskunnallisesti tärkeäksi osa-alueeksi. Kahdeksan kymmenestä kyselyyn vastanneesta suomalaisesta koki, että tärkein syy ilmastoasioihin osallistumiseen on luonnon säilyttäminen tuleville sukupolville.

77 prosenttia suomalaisista kuitenkin kokee ympäristöystävälliset tuotteet muita kalliimmiksi. Enemmistö vastaajista kokee, että ympäristöystävällisten tuotteiden korkeampi hinta on este kestävämmälle elämälle.

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta vastaajasta piti tärkeänä jätemäärän vähentämistä.

Vastaajat korostivat myös brändien vastuuta sekä läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä niiden toiminnan ympäristövaikutuksista. 77 prosenttia suomalaisista odottaa suuryritysten toimivan edelläkävijöinä vastuullisuusasioissa.

Seitsemän kymmenestä suomalaisesta vastaajasta piti tärkeänä jätemäärän vähentämistä. Osuus on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Suomalaiset pyrkivät vähentämään vaikutustaan ympäristöön esimerkiksi siirtymällä paperittomaan laskutukseen.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa