Kuva: Canva Pty Ltd.
Luovuus

Kunnianosoitus luonnolle? Metsäyhtiöt mukana Joensuun torille kohonneen Siemenpuu -maamerkin rahoituksessa

12.6.2026 12:00
Mikko Perttunen
Teos symboloi kasvua, tiedon leviämistä ja uusien ajatusten syntymistä.

Joensuu sai tänään uuden maamerkin, kun Euroopan metsäpääkaupunki -teemainen Siemenpuu-taideteos julkistettiin kauppatorilla.

Kuuteen metriin kohoava teos symboloi kasvua, tiedon leviämistä ja uusien ajatusten syntymistä.

MAINOS

Taiteilijaryhmän mukaan teoksen idea syntyi yhteisestä pohdinnasta luonnon jatkuvuudesta ja Joensuun asemasta kansainvälisesti merkittävänä metsä- ja yliopistokaupunkina.

Taidehanketta koordinoineen Pohjois-Karjalan kauppakamarin tiedotteessa kerrotaan, että Siemenpuu kutsuu pohtimaan mitä haluamme kylvää tulevaisuuteen – ja millaisen metsän haluamme kasvattaa.

– Se ei ole vain kunnianosoitus luonnolle, vaan myös viesti toivosta, vastuusta ja yhteisestä tulevaisuudesta, työryhmän jäsenet kuvaavat.

Hankkeen mahdollisti yli kaksikymmentä yhteistyökumppania. Taideteoksen rahoittajina ovat muun muassa John Deere Forestry Oy ja Stora Enso Oyj.

Avoin taideteoskilpailu järjestettiin syksyllä 2024 osana Pohjois-Karjalan kauppakamarin 70-vuotisjuhlavuotta. Kilpailuun saatiin 73 ehdotusta eri puolilta Suomea.