
Kotimainen verkkokauppa on kasvanut kolmannella vuosineljänneksellä euromääräisesti lähes 5 prosenttia, samalla kun tilausmäärä nousi 14 prosenttia.
Luvut selviävät verkkokauppatoimittaja Vilkas Groupin tuoreesta verkkokauppaindeksistä, joka perustuu lähes 2000 suomalaisen verkkokaupan ostotapahtumiin.
Kasvu painottuu kuitenkin indeksin perusteella edullisempiin tuotteisiin.
Vilkas Group oy:n hallituksen puheenjohtaja Markku Korkiakosken mukaan kuluttajien lisääntynyt hintaherkkyys ja halpatuonti ovat siirtäneet ostamista pelottavaa vauhtia kiinalaisiin verkkokauppoihin.
Toisaalta viime vuosien epävarmuus on kerryttänyt suomalaisten tileille mittavan säästöpuskurin. Verkkokaupan ja koko talouden keskinäissuhdetta pitkään seurannut Korkiakoski on tehnyt tekoälyavusteisen kokonaisanalyysin, joka kertoo kriittisen pisteen kotimaiselle verkkokaupalle olevan pelottavan lähellä.
– Herätyskello soi nyt, mutta suunta on käännettävissä. Ilman toimia kiinalaisen krääsäkaupan pysäyttämiseksi, vaaran paikka tulee pian. Pelkkään matematiikkaan perustuva analyysi kertoo, että jos mikään ei muutu, kotimaisen pk-verkkokaupan markkinaosuus voi pudota kriittiseen viiteen prosenttiin jo vuoden 2026 puolivälissä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että monelle toimijalle ei jää riittävää markkinaa elinkelpoisuuden turvaamiseksi. En tähän halua uskoa, mutta vaara on todellinen, Korkiakoski toteaa tiedotteessa.
Korkiakoski näkee kaksi mahdollisuutta, jolla suuntaa voidaan muuttaa: EU-tason regulaatio ja talouskasvu.
– Kun epävarmuus hellittää ja ostamisen pelot poistuvat, eurot suuntautuvat historiallisesti takaisin arvokkaampiin, laadukkaampiin – ja usein kotimaisiin – hankintoihin. Se tarkoittaa keskimääräisen ostoksen kasvua sekä kotimaisen verkkokaupan, kaupan ja koko talouden vahvistumista myös ilman sääntelymuutoksia. Tämä ei silti ole automaattista, vaan kotimaisen tarjonnan on vastattava kysyntään laadukkaalla palvelulla ja kilpailukykyisin hinnoin, Korkiakoski arvioi.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä