Suomen tulli on hiljattain julkaissut viime vuotta koskevat tilastotiedot EU:n ulkopuolisista alle 150 euron lähetyksistä.
Tullin tilastojen mukaan viime vuonna EU:n ulkopuolelta tuli Suomeen 28,2 miljoonaa lähetystä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 3,6 miljoonaa lähetystä. Lähetysten määrä kasvoi siis 678 prosenttia.
Kasvun taustalla on ennen kaikkea kiinalaisten lähetysten määrän kasvu, joka oli 823 prosenttia. Kaikista EU:n ulkopuolelta tulleista lähetyksistä 98 prosenttia tuli Kiinasta.
Lukuisat koeostot ovat osoittaneet, että EU:n ulkopuolisilla alustoilla myydään tuotteita, jotka eivät täytä EU:n tuoteturvallisuusvaatimuksia, esimerkiksi kemikaalimäärien osalta.
– Tämä vaarantaa sekä kuluttajien turvallisuuden että kiertotalouden toimintamallit, jos uudelleenkäyttöön tai materiaalikiertoon päätyy vaarallisia aineita sisältäviä tuotteita, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo tiedotteessa.
EU:n ulkopuolisilla alustoilla tuotteitaan myyvät yritykset myös laiminlyövät usein jätehuoltomaksut.
– Kun kiinapakettien tuoteturvallisuusvaatimuksista ei välitetä ja kierrätysmaksut jäävät hoitamatta, heikentää se entisestään vastuullisesti Suomessa toimivien kaupan yritysten kilpailuasetelmaa, Luoto toteaa.
Alle 150 euron arvoisten lähetysten tuonti-ilmoitusdatan perusteella suurin tavaraluokka on tekstiilit, joita tuotiin yli 7 miljoonaa lähetystä. Muovi- ja kumitavaroita tuotiin 4,5 miljoonaa lähetystä sekä jalkineita ja päähineitä 3,5 miljoonaa lähetystä.