Kuva: Canva Pty Ltd.
Brändit

Kansainvälisille markkinoille tähtäävä suomalainen perhepäivähoitoketju voitti pronssia Euroopan franchising-alan kilpailussa

22.9.2026 13:00
Mikko Perttunen
Kultapalat toimii jo yli 25 paikkakunnalla.

Perhepäivähoitoketju Kultapalat on palkittu pronssisijalla eurooppalaisessa franchising-alan kilpailussa, jossa nostetaan esiin alan menestyneimpiä ja innovatiivisimpia toimijoita.

Kultapalat on vuonna 2020 perustettu suomalainen perhepäivähoitoketju, joka toimii lähes 50 yrittäjän voimin jo yli 25 paikkakunnalla Suomessa. Kultapalat tähtää myös kansainvälisille markkinoille.

European Franchise Awards -kilpailun voittajat palkittiin 17. syyskuuta Brysselissä.

MAINOS

– Tämä on meille valtavan suuri tunnustus. Voitto kertoo, että olemme onnistuneet rakentamaan jotain, jolla on merkitystä paitsi Suomessa myös laajemmin. Olemme luoneet konseptin, jossa yhdistyvät laadukas varhaiskasvatus, yrittäjyys ja franchising-ketjun vahva tuki, Kultapalojen perustaja ja ketjujohtaja Jenny Salo kertoo tiedotteessa.

European Franchise Awards on European Franchise Federationin järjestämä kilpailu. Kultapalat pääsi edustamaan Suomea, koska Suomen Franchising-yhdistys ry valitsi sen keväällä Vuoden Franchisingketjuksi 2026.

Suomen Franchising-yhdistyksen tiedotteessa kerrotaan, että Kultapalojen nopean kasvun taustalla on vahvan konseptin, yrittäjien onnistuneen tukemisen ja selkeän vision yhdistelmä. Ketjun tavoitteena on uudistaa perhepäivähoitoon liitettäviä mielikuvia ja tehdä näkyväksi 2000-luvulla tapahtunut alan ammattimaistuminen.

Suomesta European Franchise Awardsiin osallistui myös Alina-ketjun yrittäjä Kevi Akreyi, joka kilpaili vuoden eurooppalaisen franchising-yrittäjän tittelistä. Hänet palkittiin kunniamaininnalla. Viime vuonna ketjun yrittäjä Sari Körkkö voitti saman sarjan.

Lue myös: Oululainen yrittäjä Sari Körkkö valittiin Euroopan parhaaksi franchising-yrittäjäksi ensimmäisenä suomalaisena

Ota yhteyttä

Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.